Intohimo säveltämiseen – haastattelussa Endless Chain

Suomalaisen Endless Chainin ensimmäisellä levyllä kuullaan monipuolista metallia, jonka takaa löytyy toistaiseksi tuntematon nimi.

Miksi Endless Chain perustettiin? 

– Päätin kaverini Ari Hokkasen kanssa vuonna 2016 alkaa soitella vain omaksi iloksi, kitaristi-säveltäjä Timo Mölsä muistelee. 

– Vaikka se oli rentoa ja hauskaa ajanvietettä, täytyy myöntää, ettei minulla ollut oikein intoa alkaa opettelemaan ja soittamaan coverbiisejä, mikä varmaankin ajoi minut tekemään omia kappaleita heti alkuvaiheessa. 

– Hyvin pian tämän jälkeen musiikinteosta muodostui oma projektini ja syntyi Endless Chain. Ari antoi projektille oman panoksensa tekemällä kanssani sanoituksia. 

Ymmärtääkseni Forthcoming Past -albumilla kuullaan noin puolet niistä kappaleista, joita sille alkujaan kirjoitettiin. Oliko kymmenen sopivan sävellyksen valitseminen helppoa? 

– Loppujen lopuksi melko helppoa. Kävimme biisit läpi esituotantovaiheessa tuottaja Aleksanteri Kuosan kanssa, ja itse karsin jo sitä ennen biisien määrän alle 15:een. Esituotantovaiheen jälkeen albumille oli tulossa kahdeksan biisiä. 

– Parin kappaleen kohdalla mietimme, lähdetäänkö niitä tekemään valmiiksi, mutta päätimme tiputtaa ne pois levyltä. Äänitysten aloittamisen jälkeen syntyi vielä kaksi biisiä, Nothing More ja The Memories, jotka pääsivät mukaan. 

Levyllä kuullaan paljon vierailevia muusikoita ja laulajia, joista mainittakoon Kreatorin ja Waltarin Sami Yli-Sirniö sekä Kauniin Kuolemattoman Mikko Heikkilä. 

– Täytyy myöntää, että minulla on ollut onni saada levylle mukaan iso joukko hienoja suomalaisia metallimuusikoita, Mölsä kiittelee. 

– Koko projekti lähti pitkälti käyntiin rumpali Samuli Mikkosen [Korpiklaani] mukaantulosta, mikä auttoi merkittävästi sen toteutumisessa. Muuten kävimme Aleksanterin kanssa läpi biisejä ja mietimme, ketkä voisivat sopia niihin. Pyyntöjemme jälkeen saimme heidät kaikki mukaan projektiin. 

Onko sinulla haaveita vielä Endless Chainiä keikkalavoille asti? 

– Vaikka olisi hienoa kuulla joskus omat biisit livenä, en ole missään vaiheessa kokenut esiintymistä tai keikkailua omaksi jutukseni. Säveltäminen ja uuden musiikin tekeminen antavat minulle paljon enemmän. Samoin se, että pääsee kuulemaan biisit joskus valmiina ja saa ne myös muiden kuultavaksi. 

Käytettiinkö kaikki paukut debyyttiin, vai onko Endless Chainillä aikeita jatkaa seuraavalle levylle? 

– Kyllähän kovin paine musiikin tekemiseen ja julkaisuun helpotti ainakin hetkeksi, kun sain albumin valmiiksi ja sille löytyi myös julkaisija. Mutta kyllä paukkuja jäi vielä jatkoonkin. 

– Olemme jo aloittaneet kolmen uuden biisin äänitykset, ja Samuli kävi huhtikuun alussa äänittämässä niihin rummut. Toivon mukaan kappaleet olisivat loppuvuodesta valmiit julkaistavaksi. 

– Täytyy sanoa, että uudet biisit ovat sen verran hyviä, että polttelee saada ne jo valmiiksi ja kaikkien kuultavaksi.

Julkaistu Infernossa 6/2021.

Lisää luettavaa