Iron Maiden -rumpali aloittaa uuden bisneksen – avaa oman soitinliikkeen

"Drum One tulee olemaan seikkailu, johon haluamme mahdollisimman monen osallistuvan."

26.01.2018

Silloin kun Nicko McBrain ei kierrä maailmaa Iron Maidenin kanssa, hän pyörittää omaa Rock ’n’ Roll Ribs -ravintolaa Floridassa. Nyt rumpali on lähtenyt mukaan bisnekseen, joka painottuu ruuan sijaan musiikkiin; McBrain nimittäin avaa ensimmäisen soitinliikkeensä Manchesteriin.

Entisen Manchester Drum Centren tiloissa toimiva Nicko McBrain’s Drum One painottuu rumpalin suosimiin ja kannattamiin merkkeihin ja valmistajiin. Liikkeestä kerrotaan löytyvän esimerkiksi Ison-Britannian suurin Paiste-symbaalivalikoima ja maan kattavin Sonor-tarjonta. Nicko McBrainin lisäksi liikkeen omistajiin kuuluu entinen Premier-rumpuyhtiön toimitusjohtaja Craig Buckley.

”Olen äärimmäisen innoissani päästessäni osaksi tätä hienoa seikkailua. Se eroaa normaalista päivätyöstäni, mutta siitä huolimatta olen valmis tarttumaan haasteeseen”, McBrain kommentoi.

”Tavoitteemme on tehdä liikkeestä sosiaalinen keskus rumpaleille. Haluamme soittajien tulevan ja hengailevan, vaikka eivät ostaisikaan mitään. Kahvipannu on aina kuumana. Drum One tulee olemaan seikkailu, johon haluamme mahdollisimman monen osallistuvan”, hehkuttaa puolestaan Buckley.

Lisää luettavaa