Iron Maiden tulee sittenkin Suomeen – yhtye on jälleen mukana Hyvinkäälle palaavan Rockfestin kattauksessa

Rockfest siirtyy samalla takaisin Hyvinkäälle.

13.04.2021

Hevijätti Iron Maiden ilmoitti juuri lykkäävänsä kesälle 2021 suunniteltua Legacy of the Beast -Euroopan-kiertuettaan vuodella eteenpäin. Samalla yhtye on vahvistanut, että se tulee sittenkin rundillaan myös Suomeen.

Yhtye on nimittäin kiinnitetty taas ensi vuoteen siirretyn Rockfestin esiintyjäkaartiin. Samalla tapahtuman järjestäjät tiedottavat, että festivaali siirtyy takaisin Hyvinkäälle. Rockfesthän oli alun perin tarkoitus järjestää viime ja tulevana kesänä Tampereella, mutta koronan vuoksi molemmat festarit jouduttiin perumaan kokonaan.

Rockfest järjestetään siis Hyvinkään lentokentällä 2.-4. kesäkuuta. Iron Maiden ilmoittaa esiintyvänsä tapahtumassa 2. kesäkuuta. Jo ostetut liput (sekä vuodelle 2020 että 2021) käyvät sellaisenaan myös ensi vuoden Rockfestiin. Festivaalin kolmen päivän liput tulevat myyntiin Tiketissä perjantaina 16.4.2021 klo 9.00.

Lisää luettavaa