Islantilainen pimeys – haastattelussa Katla

Toisen levynsä julkaissut Katla iskee progressiivisen dark metalinsa kanssa suoraan synkkyyden ytimeen

Kuva: Kuggur & Laura Diamond

Allt þetta helvítis myrkur kuulostaa edeltävää Móðurástinia (2017) synkemmältä levyltä. Mistä kaikki tämä pimeys kumpuaa? 

– Vaikeista ajoista, ja tietysti pitkistä talvista, jotka myös te suomalaiset tunnette hyvin, rumpuja lukuun ottamatta kaikista instrumenteista ja laulusta vastuussa oleva Einar ”Eldur” Thorberg Guðmundsson tokaisee. 

– Kun kirjoitin esikoisemme, asuin Norjassa, mikä varmasti tekee myös eroa kahden albumin välille. Uusi kiekko käsittelee sisäistä ja ulkoista pimeyttä, ja ensimmäinen levymmekin olisi ollut varmaan synkempi, jos meillä olisi ollut eri tuottaja. Porukka tuntuu aliarvioivan tuottajan merkityksen, he luulevat, että kaikki on vain instrumenteista kiinni. 

Kuulostaa, että olette ajautuneet musiikillisesti aiempaa progressiivisempaan suuntaan. Pitääkö tämä paikkansa? 

– Jollain tavoin kyllä. Meillä on tapana hieman hajottaa sävellyksiämme, mutta emme vie sitä juttua liian pitkälle. Kyse on lähinnä pienistä yllätyksistä. Henkilökohtaisesti en voi sietää musiikkia, jonka suunnan tiedän täysin ennen kuin olen kuullut koko biisin. 

– Katlan musiikki on hidasta ja raskasta, joten se täytyy pitää mielenkiintoisena, jotta kuulijan mielenkiinto ei herpaannu. Ei ole parempaa tapaa herätellä kuulijaa kuin pienet odottamattomat käänteet sävellyksissä. 

Kirjoitat tekstinne yhä islanniksi. Eikö olisi parempi rustata ne suuremman yleisön toivossa englanniksi? 

– Ei. Emme edes ole keskustelleet asiasta, mutta uskon, että emme tule vaihtamaan englantiin. Äidinkielemme syvyys merkitsee meille paljon enemmän, se on meille jotain paljon todellisempaa. Islanti on henkilökohtaisempaa, ja maailmalla on itse asiassa paljon ihmisiä, jotka nauttivat kuunnella sitä ymmärtämättä sanaakaan.

– Monet sanoituksemme on kirjoitettu vanhalla islannilla ja runolliseen tyyliin. Jotkut islantilaisetkaan eivät ymmärrä niitä, ainakaan ilman sanakirjaa. 

Olet ollut tuotteliaalla päällä ja julkaissut Katlan levyn ohessa myös Fortiðin uuden albumin. Sinulla on myös vähemmän aktiiviset Curse, Midnattsvrede ja Potentiam, joten bändeillä lienee jonkinlainen prioriteettijärjestys? 

– Tällä hetkellä ei ole. Niin Katla kuin Fortíð voi oikein hyvin, ja näen ne yhtä lailla tärkeinä. 

– Kun kirjoitan biisejä, tiedän välittömästi, mille projektille ne kuuluvat. En siis istu alas, että ”okei, kirjoitanpa nyt Fortíð-kappaleen”. Kaikki on kiinni kirjoitushetken tunnelmasta, ja kun minulla on kasassa tarpeeksi ideoita, joita rupean demottelemaan, käsiteltävä projekti on aina listan ykkösenä. 

– Fortíðin ja Katlan albumit julkaistiin parin kuukauden välein, mutta olen työskennellyt niiden parissa vuorotellen noin kolmen vuoden ajan. Aikataulu on ollut hieman turhan hektinen, enkä ole varma, haluanko toistaa samaa uudestaan. 

Kerroit käsitteleväsi sekä sisäistä että ulkoista pimeyttä. Millaisiin kohteisiin turistin tulisi Islannissa tutustua ymmärtääkseen musiikkinne ytimen? 

– Luontomme on joka puolella mahtava, ja meillä on lukuisia paikkoja, jotka ovat uniikkeja tällä planeetalla. Sanoisin että kyse on pikemminkin ajoituksesta kuin jostain tietystä paikasta. 

– Joulukuusta maaliskuuhun meillä on valoisaa vain kolme neljä tuntia päivässä, mikä kuulostaa joidenkin mielestä siistiltä, mutta rupeaa lopulta vain painostamaan… Kuten aiemmin vihjasin, minun tuskin tarvitsee kertoa suomalaisille masennuksesta.

Julkaistu Infernossa 11/2020.