Jason Newsted arvostaa Robert Trujilloa, mutta yhden asian hän muuttaisi Metallican uudella levyllä – ”Saan aina kuulla tästä…”

23.03.2017

Entinen Metallica-basisti Jason Newsted kertoo Ultimate-Guitarin haastattelussa pitäneensä kovin Hardwired… To Self-Destruct -albumista ja sanoo siinä olevan ”substanssia”. Samaan hengenvetoon hän myös kehuu Robert Trujilloa, joka täytti basistinsaappaat Newstedin erottua hevijättiläisestä vuonna 2001.

– Tämä levy on erilainen, kuin pari sitä edeltävää. Mielestäni he ovat nyt palanneet ruotuun. Robert on vitun hyvä basisti, aina ollut. Olen tuntenut hänet ainakin 25 vuotta ja hän oli hyvä jo silloin. Omistin kaikki Infectious Grooves -levyt ja pidin heidän paitojaan, joten diggaan kovasti. Olen aina arvostanut Robertia, Newsted kehaisee.

Tästäkin huolimatta Newsted löytää levyltä ja Robertin soitosta yhden asian, jonka hän haluaisi muuttaa.

– Näin jonkun videon, missä Trujillo soittaa yhden pätkän Spit Out the Bones -kappaleesta – sellainen lyhyt, muutaman sekunnin siirtymä bassolla. Siinä on paljon säröä ja siinä on selvästi yritetty tavoittaa Lemmy-soundia tai… äh, kai se on sanottava, Jason-soundi Marshall-vahvistimineen ja sen sellaista.

– Saan aina kuulla tästä kun otan tämän asian puheeksi, mutta tulen aina olemaan tätä mieltä ja liputan sen puolesta äänekkäästi – mutta ilman plektraa et saa mitenkään tarvittavaa voimaa ja aggressiota. Sormilla voi toki tehdä asioita, joita ei plektralla voi ja arvostan sitä. Mutta saadakseen todella ruman ja aggressiivisen, hampaat irvessä vyöryvän soundin, tarvitset plektran.

– Olisi siistiä, jos hän olisi soittanut sen kohdan plektralla eikä sormilla. En tarkoita tätä haukuksi millään lailla, mutta jos olisin ollut mukana ja olisin kuullut tuon kohdan, olisin ehdottanut hänen edes kokeilevan plektraa.

Lisää luettavaa