Jenkkimedia rankkasi 50 parasta biisintekijää – listalla myös suomalaismuusikkoja ja varsin hyvillä sijoilla

17.11.2016

Jenkkiläisomisteinen Loudwire-sivusto listasi viisikymmentä kaikkien aikojen parasta biisintekijää metallimusiikin saralla. Listalta löytyy niin bändien ydinsäveltäjiä kuin kokonaisia orkestereja, mikäli sävellysvastuu jakaantuu tasaisesti. Kärkiviisikosta ei juuri yllätyksiä löydy, mutta muuten listalla on muutamia yllättäjiä. Tunnustusta on annettu myös suomalaismuusikoille, joka totta kai ilahduttaa aina.

Kahdesta suomalaisesta säveltäjä-sanoittajasta ensimmäinen, Nightwish-kippari Tuomas Holopainen kiipeää sijalle 34. ja jättää jo taakseen varsin kovia tekijöitä. Holopaisen vanavedestä löytyy muun muassa Testamentin ja Helloweenin pääsäveltäjät sekä Bathory-mies Quorthon.

”Hänen eeppisten melodioiden taju ja hyökkäävät rytmit yhdistettynä ilmavaan syntikkatyöskentelyyn ja oopperaelementteihin toi etualalle metallimusiikin ei-niin-salaisen rakkaussuhteen klassiseen musiikkiin”, Loudwire kirjoittaa Holopaisesta.

Children of Bodom -liideri Alexi Laiho rankataan puolestaan sijalle 24., mikä on tässä seurassa oikein hyvä saavutus. Loudwire nostaa Laihon näin muun muassa Slipknotin, Scorpionsin, Anthraxin, King Diamondin ja Queensrÿchen yläpuolelle. Hyvä!

”Laiho oli uuden ajan äärimetallin eturintamassa yhdistämällä tukkahevin koukuttavat riffit ja kertosäkeet neoklassiseen tilutukseen ja melodiseen black/death metaliin. Ja tämä tapahtui niihin aikoihin, kun lähes kaikkea metallia dominoi rytmit ja rytmisyys.”

Koko listan löydät täältä. Kärkikymmenikkö näyttää puolestaan seuraavalta:

1. Steve Harris, Bruce Dickinson, Adrian Smith (Iron Maiden)
2. Geezer Butler, Tony Iommi (Black Sabbath)
3. K.K. Downing, Glenn Tipton, Rob Halford (Judas Priest)
4. Lars Ulrich, James Hetfield (Metallica)
5. Tool
6. Chuck Schuldiner (Death)
7. Dave Mustaine (Megadeth)
8. Mikael Åkerfeldt (Opeth)
9. Mastodon
10. Ronnie James Dio (Dio, Rainbow, Black Sabbath)

Lisää luettavaa