Joakim Brodén Sabaton-yhtyeen huumorista: ”Jos saamme jonkun nauramaan ja hymyilemään, hieno juttu”

Musiikki on kuitenkin pääasia, vaikka keikoilla huumoria piisaakin.

14.02.2018

Ruotsalaisen Sabatonin laulaja Joakim Brodén keskusteli California Rock Newsin kanssa Pohjois-Amerikkaa kiertäneen yhtyeensä huumorista ja keikkojen humoristisista aspekteista. Bändi kun ei teemoistaan huolimatta edusta sitä ryppyotsaisinta ja yrmyintä metalliyhtyeen stereotypiaa.

– Maastokuviot, sotakuvastot sun muut vaikuttavat laskelmoiduilta ja tarkkaan harkituilta, mutta olemme vain pitäneet livenä toimiviksi havaitut jutut. Ei meillä ole ollut mitään sen kummempaa suunnitelmaa, kaikki on kehittynyt orgaanisesti, Brodén toteaa.

– Uramme alkuaikoina yritimme olla cooleja ja ilkeitä ja niin pois päin, mutta jossain kohtaa keikoilla alkoi olla niin hauskaa ja kaikilla niin upea fiilis, että sitä intoutui vitsailemaan ja pilailemaan lavalle toistemme kustannuksella. Yleisö piti siitä ja tajusimme, ettei meidän tarvitse yrittää olla mitään pahiksia vaan voimme jekkuilla samalla tavalla kuin keikkabussissa istuessa.

Brodén myöntää, että liika on kuitenkin liikaa ja homman voi lyödä helposti läskiksi. Jossain kohtaa yhtye havahtuikin, että se itse pääasia uhkaa jäädä hassuttelun jalkoihin.

– Tajusimme, että koko touhusta on tulossa typerää kabareeta. Me olemme metallibändi, keskitytään siihen. Jos jollekin tulee mieleen joku hyvä idea tai vitsi, antaa palaa, mutta pidetään fokus musiikissa. Se on pääasia, mutta jos saamme jonkun nauramaan ja hymyilemään, hieno juttu.

Lisää luettavaa