Johnny Rotten hävisi oikeudessa: bändin biisejä saa käyttää tulevassa Sex Pistols -sarjassa

Pitääkö sitä aina rähjätä?

23.08.2021

Yhdysvaltalainen FX-kanava on tehnyt legendaarisesta Sex Pistolsista kertovan minisarjan. Danny Boylen ohjaamassa Pistol-nimisessä sarjassa keskitytään bändin huippuvuosiin 1970-luvulla.

Bändin nokkamies Johnny Rotten eli siviilinimeltään John Lydon ei pidä ajatuksesta, että Sex Pistolsista tehdään sarja, joten hän pyrki estämään bändin musiikin esittämisen siinä.

Lydon haastoi kaksi muuta Pistolsia oikeuteen, koska kitaristi Steve Jones ja rumpali Paul Cook halusivat, että sarjassa soivat bändin oikeat kappaleet.

Lydon on kutsunut minisarjaa häpeäpilkuksi.

– Se on häpeällisintä paskaa, mitä olen koskaan joutunut kestämään. He näkivät vaivaa palkata jonkun näyttelemään minua, mutta mitä ihmettä tämä tekee? Ei hän ainakaan näyttele minua, Lydon kertoi huhtikuussa.

Tuomari on maanantaina todennut, että Sex Pistolsin laatima sopimus on lainmukainen ja kappaleita voidaan käyttää sarjassa, Classic Rock -lehdessä kerrotaan. Yhtyeen enemmistön toiveet menevät riitatilanteissa aina vähemmistön edelle.

Kävi myös ilmi, että Lydon on luovuttanut aikoinaan kappaleiden oikeudet Warner Chappellille ja BMG:lle, joten Lydonin vaatimuksilla ei ollut myöskään sen takia laillista pohjaa.

Anson Boon näyttelee Lydonia, Toby Wallace on Jones, Jacob Slater on Cook, Christian Lees on basisti Glen Matlock ja Louis Partridge näyttelee Sid Viciousta.

Kuusiosainen sarja perustuu Jonesin Lonely Boys: Tales From a Sex Pistol -nimiseen muistelmaan.

Sarjan ensi-ilta on ensi vuonna.

Lisää luettavaa