”Jos ihmiset etsivät uutta ja freesiä heavy metalia, olemme ehdottomasti väärä yhtye siihen” – haastattelussa The Troops of Doom

The Troops of Doom on brasilialainen albumidebytantti, jonka takaa löytyy Sepulturan alkuvuosien kitaristi. Omena ei ole tipahtanut kauaksi puusta.

26.08.2022

The Troops of Doom perustettiin muutama vuosi sitten. Kuinka kaikki lähti liikkeelle? 

– Ajatus lähti itämään vuonna 2015 minun, Alex Käfferin [laulu ja basso] ja Marcelo Vascon [kitara] kesken, kitaristi Jairo Guedz kertaa. 

– Kysyimme mukaan Dimmu Borgirin Shagrathia, mutta hän ei olisi päässyt rundeille. Halusimme kasata ihan oikean, kiertävän bändin, joten luovuimme tästä ajatuksesta. 

– Alexin bändi Enterro oli entisen yhtyeeni The Mistin lämppärinä Rio de Janeiron -keikalla. Hän pyysi minua soittamaan yhden biisin heidän kanssaan, joten vedimme Sepulturan Bestial Devastationin. Sekä yleisö että minä yllätyimme Alexin äänestä, koska se muistutti Max Cavalerasta Sepulturan alkuaikoina. Ryhdyimme keskustelemaan tästä projektista keikan jälkeen. 

Antichrist Reborn on synkkä ja aggressiivinen vanhan koulun death metal -levy. Mikä toimi sen inspiraationa? 

– Teimme albumia jo ennen toisen ep:mme The Absence of Lightin [2021] ilmestymistä, mutta meidän täytyi viivyttää julkaisua ollaksemme varmoja, että pandemia on ohi ja pääsemme varmasti tien päälle, Guedz avaa. 

– Inspiraatio on ollut alusta alkaen sama eli 1980-lukulainen death/thrash Slayerin, Possessedin, Kreatorin, Deathin ja Celtic Frostin hengessä, mutta tuomme mukaan myös työni alkuaikojen Sepulturassa. Nämä kaikki vaikutteet yhdistyvät musiikillisessa dna:ssani. Kirjoitamme paljon kirkosta ja sen aikeista pitää ihmiset häkeissä, synnistä ja demoneista sekä tämän kaiken vaikutuksesta politiikkaan. 

Mitä tarkoitat levyn nimen antikristuksella? Onko kyse pelkästä metaforasta vai jostain konkreettisesta? 

– Otsikko on tietysti jatkoa Sepultura-menneisyydelleni. Antichrist oli ensimmäinen Sepulturalle kirjoitettu biisi joskus 1983–84, ja Reborn-sanan lisääminen kuvastaa uutta alkua, mikä tekee minut iloiseksi ja ylpeäksi tästä työstä. Kyse on eräänlaisesta ympyrän sulkeutumisesta. 

Itse bändin nimi taas viittaa suoraan Sepulturan kappaleeseen vuodelta 1986. Luuletko, että ihmiset kiinnittävät uuden yhtyeen sijaan liikaa huomiota historiaasi? 

– Se ei haittaa minua, Guedz toteaa. 

– Koko Troops of Doomin ydin on tavallaan Sepultura-aikojeni jatkamisessa, mihin lyön mukaan kaikki muut vaikutteet. Homma on syystä 80–90-lukulaisen death/thrashin pohjalla, ja luulen, että kuulijat tulevat etsimään vanhoja kamoja sen ansiosta. Me olemme mitä olemme! Jos ihmiset etsivät uutta ja freesiä heavy metalia, olemme ehdottomasti väärä yhtye siihen. 

Antichrist Reborn on vahva avaus. Mitä tapahtuu tulevaisuudessa? 

– Olemme Moonspellin Fernando Ribeiron lafkalla, ja yhteistyö on ollut hyvin palkitsevaa. Nyt voimme keskustella uusista suunnitelmista, kehitellä rundeja ja uusia vaiheita urallamme. Vaikka meillä on historiamme, olemme uusi bändi, joka ottaa askeleen kerrallaan.

Julkaistu Infernossa 5/2022.

Lisää luettavaa