”Jos sanon, että olemme ottaneet vaikutteita Europelta, moni on sen jälkeen sitä mieltä, että me myös kuulostamme ihan Europelta” – haastattelussa Dynazty

Ruotsalaisvalmisteinen melodinen populaarimusiikki on puhutellut suomalaisia jo vuosikymmeniä. Poikkeusta sääntöön eivät tee myöskään länsinaapurin 2010-lukulaiset hard rock -bändit, joiden nouseviin komeettoihin kuuluu tukholmalainen Dynazty.

10.03.2019

Ralli se on mun rattoni ja laulu paras työni”, tulkitsi Tapio Rautavaara aikoinaan. Sen rallin ja niiden laulujen lunnaat ovat olleet populaariviihteessä taatusti samat jo vuosikymmeniä.

Ajatus vahvistuu, kun katsoo Jyväskylän Tanssisali Lutakon takahuoneen sohvalla parempaa makuuasentoa hakevaa kitarataiteilija Rob ”Love” Magnussonia. Rob on soittanut bändinsä Dynaztyn kanssa edellisenä iltana Helsingissä ja nukkunut sen jälkeen sanojensa mukaan tunnin. Vieressä bänditoveriaan tukee huomattavasti paremmalla hapella varustettu laulaja Nils Molin – yksi oleellisimmista osista nykyisessä Dynazty-palapelissä.

Tukholmalaisviisikko on Suomessa neljällä keikalla promotoimassa uutta Firesign-albumiaan. Bändi on esiintynyt Härmässä aiemminkin ja kasvattaa alati kuulijakuntaansa niin täällä kuin muualla. Siihen(kin) nähden on ihme, että yhtyeestä ei tahdo löytyä googlettamalla kovinkaan paljon informaatiota. Wikipedia sentään kertoo Dynaztyn lähteneen liikkeelle Magnussonin ja toisen kitaristin John Bergin yhteistyönä vuonna 2007.

– Emme olleet varsinaisesti kavereita, mutta tiesimme toisemme. Tarkoitus oli laittaa Johnin kanssa pystyyn paras mahdollinen hard rock -bändi ja saada siihen mukaan tämän sukupolven parhaimmat tukholmalaiset soittajat. Löytyi Georg [Egg, rummut] ja Joel [Fox Apelgren, basso], Magnusson alustaa.

Bändi kokeili alussa muutamia laulajaehdokkaita, mutta homma ei toiminut. Tuohon aikaan suosituin internetkanava musiikin levittämiseen oli MySpace, ja sieltä Magnusson ja Berg bongasivat Nils Molinin.

– En ollut silloin Ruotsissa vaan Australiassa. Asuin käytännössä pusikossa ilman nettiyhteyksiä, enkä nähnyt heidän lähettämäänsä viestiä kuukauteen. Kun tulin kotiin, huomasin viestin, kuuntelin bändin musaa ja otin yhteyttä. He halusivat minut koesiintymiseen. Sain paikan, muutin Tukholmaan ja rupesimme työskentelemään bändin eteen saman tien todella intensiivisesti, Molin kertoo.

– Pidin tässä yhtyeessä välittömästi siitä, että heillä oli valmis suunnitelma tehdä jotain tavallisuudesta poikkeavaa. He olivat jo buukanneet studion tarkoituksenaan julkaista levy, rahoittaa se itse ja ottaa yhteyttä lafkoihin. Siis ilman mitään demovaiheita. Heti suoraan asiaan.

Hård rock hallelujah

Dynaztyn juttuna on ollut alusta asti melodinen hard rock. Vuosien kuluessa bändin musiikillinen linja on kuitenkin muovautunut huomattavasti metallisemmaksi – etenkin vuonna 2014 ilmestyneellä Renatus-albumilla, jolla yhtyeen musiikkiin ilmestyi jopa progressiivisia ulokkeita.

Siinä missä puudelitukkaiset nuoret kollit keimailivat vuoden 2012 Sultans of Sin -albumin Land of Broken Dreams -korvamadolla Ruotsin euroviisukarsintojen tv-lähetyksessä, Renatusin Starlight-singlellä vedettiin jo reilulla power metal -vauhdilla ja vihaisella riffimätöillä kuin huomista ei olisi.

– Olimme olleet jo pitkään metallisemman soundin perään, oikeastaan jo Dynaztya perustettaessa. Bändin musiikillinen kehitys on ollut hyvin luonnollinen, mutta jos tekee niin sanotusti retrotyylistä hard rockia, siinä on tiettyjä lainalaisuuksia, joita ei voi tai pidä muuttaa. Halusimme kuitenkin muuttaa niitä ja olla siinä mielessä luovempia, Molin sanoo.

– Mutta kirjoitamme edelleen mitä haluamme. Ei ole mitään suunnitelmaa, miltä musan pitäisi kuulostaa. Jos jokin kuulostaa hyvältä, käytämme sitä, Magnusson alleviivaa.

Firesign onkin relevanttia jatkoa Renatusille ja vuoden 2016 Titanic Massille. Uutukaisella Dynazty jo hiukan toisteleekin itseään – joskaan ei bändin itsensä mielestä.

– Pelisuunnitelmana oli, että tehdään dynaamisempi ja erilaisia ääripäitä painottava levy. Halusimme myös orgaanisempaa ja luonnollisempaa soundia. Enemmän instrumenttien omaa kuin trigattua. Firesign on myös melodioiltaan paras Dynazty-levy, Magnusson toteaa.

– Minusta Firesignilla on kovimmat biisit, mitä olemme tehneet. Niinhän sitä aina sanotaan, että viimeisin on kovin, mutta näin se vain on, Molin komppaa.

Ruotsalaiset ovat olleet laadukkaan hard rockin ja erityisesti melodioiden takojina huomattavasti kovempia tekijöitä kuin vaikkapa suomalaiset. Mitä teidän hanavedessänne oikein on?

– Tämä on varmaan yleisin kysymys, joka meille esitetään. On totta, että meillä on enemmän hyviä hard rock -bändejä, ja ylipäätään paljon metallibändejä. Mutta sitä on vaikea sanoa, miksi ne ovat niin hyviä. Yksi asia on ehdottomasti perinteet, ja se, että lasten ja nuorten on tosi helppoa ryhtyä soittamaan erilaisia instrumentteja jo kouluiässä. Ruotsilla on myös ollut suhteellisen pieneksi valtioksi paljon kansainvälisesti menestyneitä bändejä, Abbasta lähtien. Ne ovat inspiroineet ylipäätään soittamaan ja perustamaan bändejä.

Abba, Roxette ja Europe ovat varmasti ojentaneet Ruotsin skenelle suuren perinnön. Onko näillä artisteilla ollut vaikutusta teihin?

– Melodisesti ottaen ainakin Abballa on, siinä bändissä oli äärimmäisen taitavia biisintekijöitä. Roxettella varmasti myös, Molin tuumii. – Europen vaikutteet ovat ehkä enemmän soittajissa. Tiedän, että [Europe-kitaristit] John Norum ja Kee Marcello ovat olleet Robille esikuvia. Vaikutteita on monia muitakin. Jos sanon, että olemme ottaneet vaikutteita Europelta, moni on sen jälkeen sitä mieltä, että me myös kuulostamme ihan Europelta.

Aina on aikaa

Dynazty on yksi genrensä bändeistä – maanmiestensä HEATin, Eclipsen ja Amaranthen ohella –, jotka ovat keikkuneet viime vuodet ison kansainvälisen breikkaamisen partaalla. Mitä läpimurto Dynaztyn kohdalla vielä vaatii?

– Tuo on todella hyvä kysymys. Luulisin, että juuri oikeanlaisen organisaation bändin ympärille ja oikeat ihmiset oikeille paikoille. Tällä hetkellä meillä on uusi ja inspiroiva levy-yhtiö [AFM]. He suorastaan fanittavat meitä ja haluavat työskennellä hyväksemme mahdollisimman tehokkaasti. Toki kaikkein tärkeintä on, että jatkamme hyvien biisien kirjoittamista. Jos niitä ei ole, muulla ei ole merkitystä, Molin sanoo.

Onko genren ruotsalaisbändeillä minkäänlaista kilpailua keskenään?

– Ainakin moni fani tuntuu olevan sitä mieltä. Joitakin vuosia sitten Ruotsissa uskottiin, että meidän ja HEATin välillä olisi jonkinlaista keskinäistä vääntöä. Tuo on siinä mielessä hauskaa, että tämän bändin perustajat kävivät samaa lukiota HEATin tyyppien kanssa ja he olivat kavereita keskenään. Ja minä itse asiassa tein HEATin kanssa muutaman keikan silloin kun Kenny [Lecremo] lähti bändistä. Biletimme kerran porukalla Sweden Rock -festareilla, ja jotkut näkivät sen ja tulivat ihmettelemään, että emmekö vihaakaan toisiamme. Uskomatonta, Molin nauraa.

Pesteistä puheen ollen Molin kiinnitettiin vuosi sitten yhdeksi Amaranthen laulajista. Miten sinulla riittää aikaa kahdelle tämänkokoiselle bändille?

– Bändit olivat jo 1970-luvulla tien päällä vuoden jos toisenkin. Jos he pystyivät siihen, pystyn minäkin. Aina on aikaa, Molin vakuuttaa.

– Amaranthellakin on taukoja, vaikka se on hyvin aktiivinen bändi. Toki minun pitää laatia kalenterini todella tarkkaan ja myös noudattaa sitä, samoin tarkistaa sähköpostini useasti päivässä. Se on haaste, mutta ei mitään sellaista, mitä ei saisi toimimaan, ainakaan tällä hetkellä.

Missä Dynazty on vuonna 2025?

– Headline-keikalla Kuussa. Tai Marsissa! Magnusson ja Molin huudahtavat.

Julkaistu Infernossa 9/2018.

 

Lisää luettavaa