Jyväskyläläinen Callidice esittelee tulevaa ep-levyään dystooppisen tarinan kertovalla singlellä – kuuntele Emperor’s New Clothes

Uudella ep:llä on mukana uusi laulaja.

Melodista death metalia soittava jyväskyläläinen Callidice myöhemmin keväällä uuden ep-levyn Shades Among Us. Kolme kappaletta käsittävä ep on työstetty yhdessä bändin uuden solistin Tero Ollilaisen kanssa.

Ep-levyltä on nyt julkaistu uutena maistiaisena kappale Emperor’s New Clothes, joka kertoo dystooppisen tarinan totalitaristisesta maailmasta.

”Idea biisin lyriikoihin alkoi muotoutua kun sekä idästä että lännestä alkoi näkyä huolestuttavaa toimintaa maan johtajien otteissa. Kirjoittaessa lyriikoita välillä alkoi hieman kuumottaakin, kuinka dystooppiselta meininki nykyään tuntuukaan. Miten tähän on tultu ja minne vielä päädytään. Vastuu on jokaisella”, kommentoi Ollilainen.