K.K. Downing on pettynyt, ettei ex-laulaja pääse Hall of Fameen muiden Judas Priest -jäsenten mukana – ”Hänellä oli erittäin tärkeä rooli”

Kahdella levyllä laulanutta Tim "Ripper" Owensia ei oteta Rock 'n' Roll Hall of Fameen muiden priestiläisten mukana.

10.05.2022

Judas Priest nimitetään tänä vuonna viimein mukaan Rock ’n’ Roll Hall of Fameen. Nykyisistä ja entisistä jäsenistä kunniagalleriaan pääsevät laulaja Rob Halford, kitaristit Glenn Tipton ja K.K. Downing, basisti Ian Hill sekä rumpalit Scott Travis, Les Binks ja jo edesmennyt Dave Holland.

Tuoreessa Danny Stoakesin haastattelussa Downing, joka erosi bändistä vuonna 2011, sanoo olevansa pettynyt, ettei Judas Priestissä vuosina 1996–2003 laulanutta Tim ”Ripper” Owensia, joka laulaa tätä nykyä Downingin uudessa KK’s Priest -yhtyeessä, nimitetty muiden mukana Hall of Fameen.

”Sanon ihan rehellisesti, että olen todella murtunut, ettei Ripper ole joukossa mukana, koska hänellä oli erittäin tärkeä rooli. Hän oli se liima, joka piti koko koneistoa yhdessä ja Judas Priestin pyörät pyörimässä”, Downing sanoo.

Owens otettiin bändiin Rob Halfordin lähtiessä soolouralle. Yhtye julkaisi Owensin kanssa studialbumit Jugulator (1997) ja Demolition (2001) sekä livelevyt ’98 Live Meltdown (1998) ja Live in London (2003). Owens sai kuitenkin lähteä Halfordin tullessa takaisin bändin riveihin.

”Olen pettynyt, ettei Ripper ole mukana vaikka hänen kuuluisi olla. Hänen päivänsä tulee vielä, siitä ei ole kahta kysymystäkään”, Downing toteaa.

Lisää luettavaa