Kahden minuutin purkaus uudistunutta soundia – tuore Marduk-kappale kuunneltavissa

Marduk uudistaa kasvonsa.

27.04.2018

Neljännentoista levynsä Viktorian 22. kesäkuuta julkaiseva ruotsalaisen black metalin kivijalka Marduk antaa ensimmäisen ääninäytteen tulevasta.

Hieman päälle kahden minuutin mittainen biisi on nimeltään Werwolf, ja sen punkahtava yleisilme ja uutena metkuna kuultava lapsikuoro vievät yhtyeen soundia selkeästi uuteen suuntaan.

Mikäli Viktorian linja pysyttelee Werwolfin kaltaisena, on tuloillaan todella mielenkiintoinen kokopitkä!

Lisää luettavaa