Kaikkien aikojen aliarvostetuin bändi löytyy Suomesta, sanoo Ministryn Al Jourgensen

Laika & The Cosmonauts teki Jourgenseniin vaikutuksen.

05.07.2024

Ministry-nokkamies Al Jourgensen otti osaa Classic Rock -lehden ”elämäni soundtrack”-juttusarjaan, jossa muusikot nimeävät heille tärkeitä ja merkityksellisiä levyjä, kappaleita ja artisteja. Jourgensenia pyydettiin muun muassa kertomaan, mikä oli ensimmäinen kappale, jonka tämä on esittänyt lavalla (luultavasti Blue Öyster Cultin (Don’t Fear) the Reaper), mikä kappale saa hänet kyyneliin (mikä tahansa vanha kantrikama kuten Buck Owensin Cryin’ Time) tai mikä on kaikkien aikojen paras levy (Wiren Pink Flag).

Jourgensenia pyydettiin myös nimeämään, mikä yhtye on hänestä kaikkien aikojen aliarvostetuin. Miehen mukaan sellainen löytyy Suomesta – tai siis tarkalleen ottaen löytyi, sillä instrumentaalista rockmusiikkia soittanut Laika & The Cosmonauts lopetti toimintansa jo 2008.

”Näin heidät South By Southwestissä. He olivat niin hyviä, että pyysin heitä Ministryn lämppäriksi. He asuvat helvetin kaukana jossain napapiirillä, paimentavat poroja ja treenaavat koko talven 1950-luvun surffimusaa soitellen”, Jourgensen veistelee.

Lisää luettavaa