Of Curses and Grief -esikoisenne on ulkona. Minkälaisesta albumista on kyse?
– Levy on rankka, nopea ja pimeä. Sen sisältöä voi kuvailla myrskytaivaaksi, jonka luonne muuttuu vihaisten tuulten tuomien synkkien pilvien mukaan. Välillä sataa tulta ja tappuraa, hetken päästä salamoi näyttävästi ukkosen huutaessa. Rankkasade ei kuitenkaan hellitä missään vaiheessa, kitaristi Ville Riitamaa runoilee.
– Myös soundit erottavat levyn nykypäivän todella hiotusta genrestä. Ne ovat orgaaniset mutta kaikessa raakuudessaan tappavan tehokkaat.
Levyllä tulee kiinnitettyä huomiota omaperäisiltä kuulostaviin riffeihin. Onko paketista erottautuminen teille tarkoituksellista?
– Kappaleet on sävelletty kuulostamaan hyvältä, ei erikoisuudentavoittelun takia. Asia on tarkoituksenmukaista sen verran, että ne käytetyimmät ideat eivät läpäise seulaa ja päädy levylle.
– Omaperäisyys sikiää synkän atmosfäärin kohdatessa sävellysvaiheen kompromissittoman lopputuloksen. Tämä kohtaaminen saattaa yltyä taisteluksi, joka ruokkii kappaletta ja tuo siihen tarpeellisen vaarallisuudentunteen.
Teksteistänne kerrotaan lehdistötiedotteessa seuraavasti: ”A world where hell and agony on earth meets with magic and mysteries of the underworld.” Onko teksteillänne todellakin näin syvällinen ulottuvuus?
– Sanoituksillamme sekä koko konseptillamme on todellakin näinkin syvällinen merkitys. Sitä voi tosin olla hankala hahmottaa, jos seisoo syvänteen reunalla eikä uskalla heittäytyä alla odottavaan rotkoon, jolla on paljon musiikilla luotua mielikuvaa tarjottavanaan matkalla pohjalla odottavaan synkkyyteen. Pohjan pimeydessä kuulijaa odottaa kuvailemattoman kauniit mutta raatelevat hirviöt. Näille hirviöille jokainen kuulija löytää oman tarkoituksensa sanoitusten useinkin symbolisesta eikä niin suorasta tarinankerronnasta.
Levynne on todella villi ja tiukasti soitettu. Kuinka raakana pidätte studiosessionne? Revitäänkö bändistä niin sanotusti kaikki irti?
– Soittajia ei todellakaan päästetä helpolla, mikä kuuluu lopputuloksesta. Oikeanlaisen tunnelman saamiseksi esimerkiksi jokainen puhdas kitaraosuus on nauhoitettu kynttilänvalossa leppärunkoisilla kitaroilla, joukkohuudot on huudettu pimeydestä ja särökitarat sahattu sadepäivinä.
– Osioihin on kuitenkin jätetty sitä metallimusiikin vaatimaan löyhkää ja likaa, mistä mainittu nimenomainen villi paketti koostuukin – soiton tarkkuudesta tinkimättä.
Teiltä on ilmestynyt aiemmin pari pienjulkaisua, mutta kertoman mukaan Of Curses and Grief on jonkinlainen uusi syntymä. Koetko että bändin ura alkaa varsinaisesti vasta nyt?
– Kyllä. Debyytin myötä terävät palaset ovat kohdanneet ja rivistömme on löytänyt suurella panostuksella sen ulkomuodon, joka oli alusta asti tarkoitus. Tämä on Torchian nollavuosi, jolloin tiimalasi käännetään ja suuntaamme kohti varjoja ja vaaroja, kirouksia ja murheita.
Julkaistu Infernossa 10/2017.