Kato käy Iced Earthin riveissä – ensin lähti laulaja, muut seurasivat pian perässä

Jäljellä ovat enää kitaristi Jon Schaffer sekä rumpali Brent Smedley.

16.02.2021

Kuten eilen uutisoimme, Ice Earth -laulaja Stu Block ilmoitti eronneensa bändistä kitaristi Jon Schafferin tekosten jälkimainingeissa. Schaffer oli yksi loppiaisena Washington DC:ssä kongressitaloon tunkeutuneista Donald Trumpin kannattajista ja tätä vastaan on nostettu syytteet kaikkiaan kuudesta eri rikoksesta.

”On aikoja ja tilanteita, jolloin täytyy pysähtyä ja tarkastella elämäänsä, työtään ja tulevaisuudennäkymiään hieman tarkemmin”, laulaja kirjoitti some-kanavillaan.

Pian Blockin ilmoituksen jälkeen myös basisti Luke Appleton julkaisi oman eroilmoituksensa sosiaalisessa mediassa. Appleton ehti vaikuttaa bändissä vuodesta 2012 saakka.

”Viime aikaisten tapahtumien johdosta olen ilmoittanut Iced Earthin managementille sekä Jonille eroavani Iced Earthin basistin tehtävistä välittömästi. Kiitän kaikkia tuestanne näinä vaikeina aikoina”, Appleton toteaa lyhyesti ja ytimekkäästi.

Kitaristi Jake Dreyer ei myöskään aio jatkaa enää yhtyeen palkkalistoilla. TMZ-lehti tavoitti Dreyerin ja tämä kertoi keskittyvänsä tällä hetkellä täysin Witherfall-yhtyeeseensä. Dreyer sanoo kuitenkin nauttineensa ajasta, jonka sai bändin riveissä viettää ja että on harmissaan, että se päättyi tällä tavalla.

Rumpali Brent Smedley sen sijaan ei ole (ainakaan vielä) ilmoittanut eroaikeistaan vaan kuuluu tätä kirjoittaessa edelleen bändin miehistöön yhdessä perustajajäsen Schafferin kanssa.

Lisää luettavaa