”Katutasolla meitä pidettiin vitsinä” – haastattelussa Prongin ja Danzigin Tommy Victor

Vaihtoehtometallin pikkulegenda Prong yhdisti hardcoren asenteen, thrashin soundimaailman ja rytmikkään riffittelyn täysin ulkopuolisiin vaikutteisiin erinomaisin tuloksin. Homma jatkuu edelleen uudella virralla.

06.05.2016

Newyorkilainen Prong henkilöityy tätä nykyä laulaja-kitaristi Tommy Victoriin. Aina näin ei ole ollut, ja yhtyeen jäsenkirjassa on osia kuin Sodassa ja rauhassa. Väkeä on tullut ja mennyt, mutta miehistötilanne vaikuttaa nyt pysyvältä. Ja mikä mahtavinta, Prong on toisen tulemisensa haparoivien ensiaskelien jälkeen taas kovassa lyönnissä ja kuulostaa itseltään.

Bändin mielenkiintoinen historia on valottamisen arvoinen, sillä Prong on hieno eikä Suomessa järin tunnettu yhtye.

– No, tuo kyllä pätee muihinkin maailmankolkkiin, Victor naurahtaa.

Kolmekymmentä vuotta sitten Victor toimi äänimiehenä New Yorkin legendaarisessa CBGB-klubissa. Portsarina oli tyyppi nimeltä Mike Kirkland. He perustivat bändin puolihuolimattomasti.

– En ollut tuolloin järin aktiivinen muusikko, soittelin bassoa tyhjänpäiväisissä bändeissä. Etsiskelin yhtyeitä, joiden kanssa voisin lähteä kiertueelle äänimiehenä. Meillä oli Miken kanssa paljon yhteistä musiikillisesti, ja olin hänen kanssaan soittaessani yllätyksekseni tosi inspiroitunut.

Myös Kirkland oli basisti, joten Victor siirtyi kitaraan. Välineen hän otti haltuunsa omatoimisesti, ”tyhjästä”.

Swans-yhtyeen rumpali Ted Parsons diggasi samoja bändejä, punkia ja thrashiä, ja hänet oli helppo houkutella mukaan. Parsons puolestaan esitteli Victorille Slayerin ja Metallican. Skenessä sikisi crossover-thrash, jota Prongin kaksi ensimmäistä levyäkin edustaa. Mutta kuten Victor toteaa, Prong oli yhä kytköksissä New Yorkin noiseen ja Manhattanin taideskeneen.

– Lower East Sidella eleli pummeja, narkkareita ja taidehörhöjä. Emme olleet lähiöpentuja, joten otteissamme oli muita enemmän särmää.
Victorin pääasiallisena vaikuttimena oli Killing Joke, jota hän kuunteli ”koko ajan”. Ja kuuntelee edelleen.

– Killing Joke on pohja sille, mitä Prong tekee ja mitä kaikkien pitäisi tehdä, heh heh. Heillä on mahtavia riffejä, huikea intensiteetti, kova draivi, laulu on aina mahtavaa ja koukut upeita.

– Prongista tuli tavallaan metallibändi, vaikka meillä oli post-punk-tausta. Eurooppa on iso syy tähän, aloin diggailla Celtic Frostia ja sellaista. Vanha Prong on New Yorkin hardcorea johon on sekoitettu Frostia, Jokea ja Dischargea.

Demoja, zinejä ja isot pyörät

Prongin levytysura alkoi omakustanteisella demotuksella. Victor oli syvällä nauhanvaihtoskenessä ja harrasti fanzinejä.

– Punkzine Maximum Rock ’n’ Roll oli se ”iso” lehti. Laitoin siihen demostamme mainoksen, ja Pushead [Brian Schroeder, taiteilija ja hc-bändi Septic Deathin laulaja] vastasi. Henry Rollins otti yhteyttä… Skene oli tosi pieni, mutta demo alkoi kerätä kiinnostusta.

– Southern Recordsin John Loder julkaisi Dischord-levyjä bändeiltä kuten Dag Nasty ja Minor Threat, ja hän halusi julkaista demomme. Olimme tehneet siitä jo vinyylin, mutta Loder julkaisi sen uudelleen ja teimme diilin toisestakin levystä. Silloin meininki oli, että kuka tahansa kelpaa, jos saa levyn julkaistua. En ole ikinä nähnyt kolikkoakaan Primitive Originistä [1987] tai Force Fedistä [1988].

Karut ensimmäiset levyt eivät kuulosta Victorin korviin hyviltä, ne kun ovat halvalla ja nopeasti toteutettuja 8-raitaäänityksiä. Suuri Epic Records kuitenkin kiinnostui bändistä niiden ansiosta. Tyylillinen ja tuotannollinen hyppäys kuulijaystävällisempään Beg to Differ -levyyn (1990) oli huima.

– Miksasin yhä kaikkia hardcorebändejä New Yorkissa ja olin kartalla uusista tuulista. Kuulin, mitä bändit tekevät, ja pystyin pöllimään paloja sieltä täältä ja tuomaan ne Prongiin.

– Emme olleet mitenkään loistavia muusikoita, joten meidän piti yrittää olla fiksuja. Homma vain mutatoitui Beg to Differille, joka oli kieltämättä laskelmoitu. Edelleen siinä oli Exodusta, Bad Brainsiä, Swansia, noisea… mutta tavoitteena oli mennä eteenpäin. Ja meillä oli budjetti ja pääsimme kunnolliseen studioon.

Pusheadin kansitaiteella varustettu Beg to Differ on täysien pisteiden levy, edelleen täysin kurantti tapaus jokaisella osa-alueella. Levyn erikoislaatuisuus tuntui jo sitä tehdessä.

– Itse olin siitä tosi innoissani, ja tuntui että bändi oli oikeasti menossa johonkin. Keikkailimme idässä ahkerasti ja se alkoi tuottaa tulosta. Ihmiset alkoivat kiinnostua. Moni oli sitä mieltä, että sellaista musaa ei ollut kuultu aiemmin. Emme tienneet silti yhtään, kiinnostiko Prong itärannikon ulkopuolella.

Yhtye pääsi levyn tiimoilta Eurooppaan, erityisesti Britanniaan, luomaan suosiota. Sitä kautta Amerikan muutkin alueet seurasivat. Sonyn laaja jakelu tietysti auttoi, vaikka markkinointiosasto olikin tottunut edistämään Michael Jacksonin kaltaisten artistien suosiota.

– Tällainen outo metallibändi oli markkinointijengille vaikea pala. Se porukka oli täysin ulkona koko skenestä, ja pidemmän päälle tuo vahingoitti Prongia monella tavalla. Katutasolla meitä pidettiin vitsinä.

Niin hyvässä nosteessa kuin Prong olikin, Mike Kirkland päätettiin potkia bändistä.

– No, se oli virhe. Mike alkoi käyttäytyä kiertueella sosiaalisissa tilanteissa oudosti ja hänen asenteessaan oli toivomisen varaa. Hän oli meitä paljon vanhempi eikä erityisen hyvä soittaja. Mikella oli hyviä ideoita, mutta halusimme Tedin kanssa jatkaa ammattimaisesti. Se oli tavallaan liiketoiminnallinen päätös. Tyhmä tosin, mutta me olimme hölmöjä pentuja – emmekä ole olleet Tedin kanssa koskaan niitä selkeimpiä jätkiä.

Menestyksestä multiin

Tervejärkisyyden puute on Victorin mukaan Prongissa vallitseva olotila. Omaa elämänhallintaansa hän arvioi tänäkin päivänä melko kehnoksi.

Muutosten ansiosta, tai niistä huolimatta, Prong kuitenkin kehittyi. Mainiolle Prove You Wrong -levylle (1991) saatiin basistiksi biisinkirjoituksessakin kunnostautunut Troy Gregory. Hän otti loparit itse, mistä Victor oli pettynyt.

– Lopulta saimme Ravenin bassoon. Mutta ei sekään lopulta toiminut, joten tuli loppu.

Ennen kuin päästään siihen, on käsiteltävä yhtyeen menestyksekkäin levy Cleansing (1994) ja sen astetta epäonnisempi seuraaja Rude Awakening (1996). Basisti siis vaihtui taas, ja nyt soittimen varteen tarttui itse Paul Raven (1961–2007), mies Killing Joken riveistä.

– Järjestimme Troyn lähdön jälkeen massiiviset koesoitot. Olin puhunut asiasta jo aiemmin Ravenille, joka teki remix-levyämme [Whose Fist Is This Anyway, 1992].

Kuukaudet kuluivat, ja hän kyseli bändin meininkiä. Kerroin että koesoitatimme yhä pelkkiä luusereita. Jokainen olemassa oleva basisti on jo testattu eikä ketään löydy. Hän kysyi, että kävisikö, jos hän tulee soittelemaan.

Suuren esikuvan edustajan palvelukset kelpasivat. Victor oli ”sokissa” siitä, että mies oli kiinnostunut soittamaan Prongissa ja hoiti vielä tonttinsa täydellisesti. Raven ei silti tuonut Cleansingille sen leimallisia industrialvaikutteita.

– Aloitimme konemeiningit tosi aikaisin. Jo Force Fedillä on joitakin rumpukone- ja noisejuttuja. Harrastin kokeilumielessä tuollaista jo ennen Prongia. Myös Ted oli kiinnostunut sampleista ja melusta. Meille tuli mieleen tehdä industrialversioita sisältävä levy oikeastaan ennen kuin muut alkoivat tehdä samaa.

Cleansing muodostui metallia ja elektrovaikutteita uraauurtavasti sotkevaksi hittilevyksi, eikä vähiten Broken Peace- ja Snap You Fingers, Snap Your Neck -videobiisien pumppaavan hevijytän takia. Victor oli jo kyllästynyt metalliin ja hardcoreen, joiden skenet olivat muodostuneet tylsiksi. Modernin rockbändin ideaa tavoitelleesta miehestä ei ollut myöskään grungenvääntäjäksi.

– Opin paljon Prove You Wrongista, en tykännyt sen lopputuloksesta, vaikka biisit ovatkin hyviä. Cleansing on aika monen jutun summa. Pyrin pysymään etäällä thrashistä ja hardcoresta. Tedin kanssa päätimme keskittyä vahvoihin rytmeihin, yksinkertaisiin riffeihin ja hyviin kertseihin. Tuohan on Killing Joken sapluuna. Metallituottaja Terry Daten kanssa tehdystä levystä tuli juuri sellainen kuin halusimme.

Rude Awakeningin aikaan Prongin loppu häämötti. Paul Raven oli edelleen mukana, mutta bändi otti Victorin mukaan levyn suhteen liikaa riskejä. Vahvaa neuvostotematiikkaa huokuva kansikuvituskaan oli tuskin paras mahdollinen myyntikikka.

– Kiersimme tosi paljon ja fokus oli kateissa. Mikään ei toiminut kunnolla. Levylafka oli Cleansingin sukseen vuoksi yhtäkkiä tosi kiinnostunut bändistä. Kaikki olivat kimpussani kertomassa, mitä pitäisi tehdä. Meille tuputettiin jotain Nine Inch Nails -meininkiä. Levyn parissa kuhisi porukkaa, mutta kukaan ei oikeasti tehnyt mitään, kaikki vain jauhoivat minulle, että ”tee niin ja näin”. Siinä ei ollut mitään tolkkua.

– En oikein tiennyt, mitä olin tekemässä. Ideoita ei ollut kovinkaan paljon. Eivät biisit huonoja olleet, mutta kertsit olivat aika heppoisia. Ehkä vedimme biisit jo liiankin kreisisti.

Victor kuvailee levyn tekoa kamalaksi, mutta tuloksena oli ihan kelpo, vaikkakin hiukan ylipitkä ja kylmän koneellinen levy. Bändin loppu oli lähinnä monisäikeinen finanssipoliittinen ratkaisu.

– Meillä oli iso Amerikan-kiertue alkamassa. Rude Awakening myi ensimmäisellä viikolla hyvin, mutta sitten myynti lopahti. Lafkan kiertuetuki jäi saamatta. Lisäksi vanhoja julkaisurahoja oli kadonnut ja hermostuin managementille, koska se ei jahdannut rahoja. Tedillä ja minulla meni sukset ristiin.

– Sitten Glenn [Danzig] soitti ja pyysi kiertueelle. Tuossa vaiheessa olin persaukinen ja otin tarjouksen vastaan. Kaikki suuttuivat minulle siitä. Fiilis oli, että vittuun nämä jätkät ja vittuun koko Prong. Ihan paskaa. Hylkäsin koko homman.

Yskivä paluu

Danzig-kiertueen jälkeen Rob Zombie halusi Victorin palvelukseensa. Pesti päättyi rumasti, eikä homma lähtenyt liikkeelle myöskään Nine Inch Nailsin Trent Reznorin kanssa. Danzigin mukana roikkuminenkin alkoi tympäännyttää laulajan peruttua kiertueen toisensa jälkeen. Victor oli valmis siirtymään burgerinmyyjäksi.

– Sitten joku tuntematon tyyppi soitti ja kysyi, tekisinkö uuden Prong-levyn. Olin, että ”vissiin joo, vaikka ei ole edes bändiä tai mitään”. Tämä johti Scorpio Rising -levyyn [2003], joka oli seuraava katastrofi. Minulla oli vain joitakin hajanaisia ideoita, jotka olivat projektikamaa, ei Prongia. Levy kyhättiin oikeastaan hengenpitimiksi.

Scorpio Rising ei kuulosta Prongilta.

– Joskus olosuhteet ovat oudot ja silti lykästää, kuten Prove You Wrongin kohdalla. Nytkin tuotanto-olosuhteet olivat kammottavat. Ensimmäinen tuottaja oli täysi narkkari, joka piti maksaa ulos. Hänen jälkeensä yritti joku paikallinen idiootti paskastudiossaan. Fiasko oli omakin syyni: en vaatinut asioita kuntoon ja kuuntelin muiden mielipiteitä.

Levyn valmistumisessa meni pieleen suunnilleen kaikki. Tämän jälkeen Victor palasi Danzigin kelkkaan ja liittyi myös Ministryn miehistöön. Yhteistyö Al Jourgensenin kanssa oli vähintäänkin mielenkiintoista ympärivuorokautisine dokaamisineen ja äärimmäisine äänenpaineineen, jokaisessa mahdollisessa tilanteessa. Tästä skenaariosta syntyi Power of the Damager -levy (2007).

– Taas joku randomhahmo soitti ja kyseli Prong-rundille. Se tehtiin jälleen hätäisesti kasatulla bändillä. Pohjalla ei ollut levyä, joten sellainen tekaistiin Jourgensenin uudelle lafkalle. Tuo levy on hiukan järjellisempi, vaikka sen tekeminen oli jälleen melkoista sekoilua. Al oli palkannut tuottajaksi jostakin bongaamansa ex-narkkarin, josta ei ollut mitään hyötyä.

Jo valmiiksi ministrymäisestä levystä julkaistiin vielä industrialisempi remix-versio. Sen jälkeen aurinko alkoi paistaa Prong-leiriin. Carved into Stone (2012) korjasi kurssin, ja Prong kuulosti taas itseltään.

– Olin tosi turhautunut Ministryn kanssa. Ajattelin, että paskat, en tee enää biisejä muille vaan keskityn Prongiin. Ei minulla ollut diiliä tai bändiä, mutta aloin tehdä demoja. Kirjoitin vuoden verran, ja Alexei [Rodriques, rummut] tuli mukaan. Jammailimme ja demotimme biisejä, joista SPV sitten kiinnostui. He ilmoittivat, että tehdään diili, mutta teidän on tehtävä johdonmukaisia Prong-levyjä. Se kuulosti hyvältä suunnitelmalta, ja sitouduin lafkan työetiikkaan ja julkaisuaikatauluihin.

Uusi kukoistus

Jämptisti kuviot hoitava saksalainen levylafka on saanut yhtyeen työskentelemään kovasti. Julkaisutahti on kiivas, mutta laatu on pysynyt korkeana.

Vuonna 2014 bändi julkaisi livelevyn ja loistavan Ruining Lives -kiekon, joka on Victorille itselleen kenties uransa suurin saavutus – pikavauhdilla työstetty levy saatiin jo ärtyneelle lafkalle kuukausi myöhässä.

Kun yhtye oli Euroopassa festarikiertueella, viikon aukko kalenterissa tarkoitti lafkalle kahta vaihtoehtoa: joko studioon tekemään uusia kappaleita tai studioon äänittämään levyllinen lainabiisejä. Yhtye valitsi jälkimmäisen ja teki Songs from the Black Hole -coverlevyn. Kaikuja siitä on kuultavissa uudella X – No Absolutes -levyllä.

– Laulupuolella ainakin tapahtui jonkinlainen valaistuminen. Lauloin coverlevylle Neil Youngin Cortez the Killerin, mikä on tosi suuri muutos sekä Prongille että minulle laulajana. En ole mikään country & western -solisti, mutta kokeilin monia lähestymistapoja päästäkseni maaliin.

– Chris Collier auttoi Black Holen laulujen kanssa, ja sovimme managementin kanssa, että No Absolutesilla hän ottaa pääroolin. Hyvän tuottajan ja studion löytäminen on tosi tärkeä juttu.

Mainittu tulee Victorin kanssa jutellessa selväksi, sillä mies suhtautuu levynteko-olosuhteisiin todella tarkasti ja tuntuu, että useimpien levyjensä tuotantoa ovat kalvaneet monenlaiset ongelmat. Tuoreiden levyjen kohdalla on auttanut sekin, että nyt kokoonpano on järjestyksessä: Art Cruz on Prongin seitsemäs rumpali, Jason Christopher jo kolmastoista basisti.

– Levyillä on nykyään ihan oma identiteettinsä. Ne ovat vain väline, joilla päästään suoratoistopalveluihin. Halusin silti tehdä laadukkaan levyn Prong-tyylin puitteissa ja pysyä budjetissa. Tavoite saavutettu, sanoisin. Hyviä biisejä, kuulostaa hyvältä, eikä mitään jäänyt tekemättä. Tein duunini, ja ehkäpä tehokkaammin kuin koskaan.

Victor suhtautuu bänditoimintaan työnä ja vertaa levyntekoa punttisalitreeniin. Mitä enemmän sitä tekee, sitä helpompaa se on. No Absolutes on silti monipuolisin Prong-levy. Sillä on kipakkaa thrashpätkettä, mahtavaa riffimyräkkää ja paljon hienoja melodioita. Tyylipaletin lempeämmästä päästä löytyy jopa selviä pop-otteita.

– Halusin enemmän klassista biisiainesta. En tiedä miksi, mutta se tuntui tärkeältä. Thrash ja hc eivät nyt riittäneet. Syynäsin katalogimme läpi löytääkseni Prongin vahvuudet, ja levystä tehtiin sen perusteella tällainen. Jo Rude Awakeningin nimibiisi on käytännössä post-punk-kappale. En myöskään halunnut hylätä industrialviboja.

Prong on kovassa vedossa, ja Victorin mukaan bändin nykytilanne on kuin nopat pyörisivät kasinolla suotuisasti kerta toisensa perään. Työnteko Prongin parissa ei tunnu päättyvän, vaikka miestä työllistää edelleen myös isompi artisti.

– En ole oikeastaan lopettanut biisien tekoa Prongin uuden vaiheen alun jälkeen. Ainoastaan Danzig-kiertueilla teen muuta.

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 3/2016.

Lisää luettavaa