Glenn Danzig, 60, on tunnettu eritoten musiikillisista ponnistuksistaan, ensin Misfitsin, sitten Samhainin ja lopulta sukunimeään kantavan bändin keulilla, mutta mies on ollut vuosien mittaan mukana monessa.
Yksi hänen lempilapsistaan on vuonna 1994 perustettu Verotik-sarjakuvakustantamo. Sen tuotteita yhdistää fakta, että tavara ei todellakaan sovellu perheen pienimmille.
Danzig on suunnitellut pitkään elokuvaa Verotikin Ge Rouge -sarjakuvan ympärille, ja nyt projekti on miehen sanojen mukaan saamassa vihdoin starttinsa. Leffan ohjaa maestro itse.
– Olen ollut tekemässä niin monia musiikkivideoita, että ohjaaminen ei ole sinänsä uutta minulle, Danzig kertoi Infernon Ari Väntäselle.
– Siitä tulee verinen, väkivaltainen ja seksikäs leffa. Eli siinä on kaikkea, mistä kaikki pitävät! En aio tehdä mitään rakkausrainaa. Ne ovat niin vitun tylsiä.
Juuri vähemmän mairittelevin sanankääntein meillä arvioidun coverlevyn julkaisseen Danzigin pitkän haastattelun voi lukea tänään (4.12.) ilmestyvästä Infernosta. Verotikin meininkiin voi puolestaan tutustua puulaakin kotisivuilla.