”Kirjoitamme vain hyviä kappaleita” – Jinjerin basisti puhuu tulevasta albumista

Jinjer kirjoittaa musiikkia ihailtavalla tehokkuudella.

08.02.2019

Ukrainalainen metalcorebändi Jinjer julkaisi Micro-ep:n 11. tammikuuta. Bändin edellisestä studiolevystä King of Everythingistä on puolestaan aikaa kolmisen vuotta, mikä tietysti hiertää yhtyeen hätäisimpien fanien mieliä.

Basisti Eugene Abdiukhanov kertoi Metalshop TV:n haastattelussa, että Jinjer hyödyntää tehokkaasti kaiken tekemänsä musiikin.

”Jinjerin kohdalla ongelma on, että emme tiedä, miltä levy tulee kuulostamaan ennen kuin viimeinenkin kappale on paketissa”, Abdiukhanov paljastaa.

”Ihmiset yllättyvät kuullessaan, että kun albumi on valmis, meillä ei ole jäljellä ylimääräistä musiikkia. Monet bändit kirjoittavat 25 biisiä, joista valitsevat 10 ja loput 15 jäävät pois. Tällaista ei tapahdu meidän kohdallamme. Kirjoitamme vain hyviä biisejä – ei täyteraitoja.”

”Teemme hommia, kunnes huomaamme, että olemme valmiita. Jos se tuntuu valmiilta kahdeksan biisin jälkeen, sitten biisejä tulee kahdeksan. Jos se valmiilta siltä 10 kappaleen jälkeen, sitten kappaleita tulee 10. Meillä ei siis ole mitään suunnitelmia; rupeamme vain kirjoittamaan, ja asiat loksahtavat kohdilleen itsestään.”

Lisää luettavaa