Kolumni: Ruisrock vai pelkkä Ruis?

Ruisrockia kritisoitiin tänä vuonna siitä, ettei siellä ollut tarpeeksi rokkia. Toimittajamme pohtii kolumnissaan, oliko todellakin näin.

12.07.2016

Maailma muuttuu, Eskoseni. Niin muuttuvat myös festivaalien tarjonta sen mukaan, mistä maksava yleisö on pääpiirteittäin eniten kiinnostunut. Se on tarkoittanut popin ja elektronisen musiikin määrän kasvua melkein festareilla kuin festareilla. Hevikansan omissa tapahtumissa kuten Tuskassa, Jalometallissa tai South Parkissa sekä muissa tiettyjen genrerajojen sisällä operoivissa festareissa kuten vaikkapa Puntala-rockissa juuri tietenkään huomaa, mutta isommille massoille tarkoitetuissa ja laajempaa musiikillista otantaa tarjoavissa kyllä.

Monia festivaaleja on sosiaalisessa mediassa kritisoitu varsin paljon nimenomaan rock-musiikin puutteesta. Varsinkin siksi, koska sana rock kuitenkin esiintyy lähes jokaisen tapahtuman nimessä. Provinssi tiputti sanan nimestään pois pari vuotta sitten, mutta muut ovat pitäneet tutun brändin vielä mukana.

Yksi varsin runsaasti kritiikkiä osakseen saanut festivaali oli Suomen vanhin yhtäjaksoinen festivaali, Turun ylpeys Ruisrock. Kritiikkiä annettiin siinä määrin, että jopa Juhani Merimaa kommentoi asiaa valtakunnallisessa mediassa.

Olin itse viime viikonloppuna Ruissalossa kaikki kolme päivää. Ennakkoon kattaus ei herättänyt suuria riemunkiljahduksia. Isoimmat nimet olivat pääasiassa poppia, räppiä, EDM-humppaa tai DJ:tä. Rockeinta laitaa edustivat Patti Smith sekä tanskalainen D-A-D, joka sekin lopulta peruutti sairastapauksen vuoksi keikkansa noin tuntia ennen vetoaan.

Mutta kun katsoi pintaa syvemmälle ja tarkasteli, mitä kaikkea esimerkiksi pikkuinen Merilava-teltta tarjosi, alkoi sitä rockia löytyä. Brittiläinen Nothing But Thieves olisi uponnut kaikille Musen ystäville. Underground Rock Orchestra oli täynnä suomalaisia pitkän linjan tekijämiehiä, joiden esiintyminen Ruisrockissa oli jo itsessään kulttuuriteko. Saimaa jamitteli kuin olisi tullut suoraan Woodstockista.

Ja vaikkei päälavalla nähtykään Metallicaa, Iron Maidenia, Toolia, Slipknotia tai Rammsteinia kuten joskus männävuosina, oli myös rankempaa heviä ja rockia tarjolla. Diablo ja Stam1na ovat aina hyviä. Apocalyptican sellot soivat edelleen komeasti eikä menoa haittaa yhtään, vaikka Mikko Sirén soittaakin rumpuja myös Cheekin bändissä. Maj Karma, Lasten Hautausmaa, Teksti-TV 666, Ismo Alanko, Ruisrockin vakiokalustoon kuuluva Michael Monroe, Santa Cruz… Onhan sitä siinä jo rokkia.

Miksi Ruisrock sitten sai niin paljon lokaa niskaansa muka puuttuvasta rockista?

Kenties kyse on juuri siitä, mistä Merimaakin Iltasanomissa puhuu: määrittelystä.

”Monihan määrittelee sen vähän raskastekoiseksi kitaravetoiseksi rockiksi, jota soitettiin erityisesti 1980- ja 90-luvuilla, ehkä jopa jo 70-luvulla. Eli bändit kuten Guns N’ Roses, Motörhead, Nirvana, AC/DC ja niin edelleen. Tällaiset nimet ovat toki merkittävä osa rock-musiikkia, mutta itse lasken rockin käsittävän muutakin”, Merimaa kommentoi.

”Jos ajatellaan rockfestivaalien historiaa, niin ne olivat avoimia mahdollisimman monenlaiselle musiikille – sellaiselle, jota ei välttämättä kuullut missään muualla ja jota yleisö pystyi kohtaamaan. Se on mielestäni edelleen keskeinen pointti. Otetaan esimerkiksi Woodstock. Kyllähän sielläkin oli soulia ja R’n’B:tä. Hip hop on sekin suoraan mustan musiikin jatke, ja senkin juuret ovat rock’n rollissa ja jazzissa”, jatkaa Merimaa.

Kyllä minäkin muistelen lämmöllä niitä vuosia, kun olen käynyt katsomassa Ruissalossa Metallicaa, Iron Maidenia, Motörheadia, Toolia, Opethia, Mastodonia, Ministryä, Baronessia tai Slashia, puhumattakaan Mokomasta, CMX:stä, Viikatteesta, Amorphisista, Sentencedistä, Stonesta, Nightwishistä, Trio Niskalaukauksesta ynnä muista lukuisista kotimaisista. Mutta avoimin mielin lähdin tänä vuonna, vaikkakin toki työn merkeissä.

Ja täytyy sanoa, että koin viikonlopun aikana monta positiivista yllätystä ja tutustuin ensimmäistä kertaa moneen uuteen bändiin, jotka tähän mennessä ovat olleet tuttuja vain nimeltä. Seinabo Seyn karisma ja ääni, Tiisun riehakas aamunavaus lauantaina Rantalavalla, Teksti-TV 666 Minirantalavalla, Saimaan jamit…

Ymmärrän, etteivät kalliit liput kannusta niin sanotusti ”kokeilemaan onneaan” ja tutustumaan uusiin tuuliin, vaikka mieli olisi miten avoin. Siksi halutaan jotain tuttua ja turvallista, jota tänä vuonna ei sitten ilmeisesti tarpeeksi monelle kitararockin ystävälle annettu.

Mutta jos joku kirkkain silmin sanoo minulle, ettei Ruisrockissa ollut tänä kesänä rockia, totean siihen vain, notta ”bullshit”. Kyllä siellä oli rockia, ei ehkä vain juuri sitä rockia mitä juuri sinä olisit halunnut.


Parasta juuri nyt: Underground Rock Orchestran keikka Ruisrockissa ja Cinema Sins.

Tätä kirjoittaessa soittimessa soi: