Korkeaa arvostusta nauttiva In Solitude lopetti toimintansa

Uransa huipulla ollut In Solitude ilmoitti yllättäen lopettavansa toimintansa.

04.04.2015

Ruotsalainen heavy metal -yhtye In Solitude ilmoitti hajoavansa kolmentoista vuoden ja kolmen kokopitkän levyn jälkeen. Bändin viimeisimmäksi albumiksi jäi vuonna 2013 julkaistu Sister.

Bändi kirjoitti Facebook-sivuillaan pitkän selvityksen tilanteesta, ja In Solituden itsensä mukaan hajoamiseen ei liity draamaa tai häiritseviä ulkopuolisia tekijöitä. Bändi kiittää fanejaan kuluneista vuosista, ja muistuttaa, että In Solitude teki päätöksensä rehellisesti ja sydämiensä ääntä seuraten.

Porukan muusikot ovat raapineet soittimiaan mm. Repugnantissa, Watainissa ja Wolfissa, joten uusia bändiviritelmiä ilmestynee pikaisesti.

Lisää luettavaa