Kotimainen tunnelmametalliorkka The Chant haikeilee nyt ep-mitassa, video katsottavissa

05.11.2015

Syvämelankoliseen tunnelmointiin keskittynyt helsinkiläiskokoonpano The Chant julkaisi kokopitkän albumin viimeksi viime vuonna. New Haven -albumi saa nyt jatkoa lyhyemmällä välipalalla, kun yhtye viskaa pihalle kolmibiisisen ep:n 20. marraskuuta.

Parallel-pikkulevyn kerrotaan olevan aiempaa tuotantoa elektronisvaikutteisempi, mutta niin kuin alta löytyvä nimibiisin videokin kertoo, kovin kauas aiemmilta surumailta ei ole taivallettu.

– Ep:lle haettiin tietoisesti erilaista soundia. Emme halunneet soittaa biisejä tukkoon, vaan tehdä niistä simppeleitä ainakin meidän mittapuulla mitattuna. Etenkin laululle haluttiin antaa tilaa. Äänittäminenkin tapahtui meille poikkeuksellisesti muutamassa hyvin nopeassa ja intensiivisessä sessiossa, kitaristi Jussi Hämäläinen kertoo tiedotteessa.

Videobiisin lisäksi ep sisältää kappaleet Counting Drops of Blood ja Trees Surround.

Lisää luettavaa