Kuka yhdistelee rokkia ja kauhua parhaiten? Shokkirokin kummisetä Alice Cooper kertoo oman näkemyksensä

Cooper nostaa hattua erityisesti kahdelle "opetuslapselleen".

16.03.2018

Teatraalisten keikkojen ja kauhukuvaston kanssa flirttailemisen pioneeri Alice Cooper kertoi Loudwiren tuoreessa haastattelussa, mitkä kaksi artistia hänen mielestään ovat onnistuneet parhaiten kauhun ja rockin yhdistämisessä ja ketä hän pitää niin sanotusti ”soihdunkantajinaan”.

Rob Zombie. Kauhu, komedia ja rock ’n’ roll istuvat hyvin yhteen ja Rob on tajunnut sen. Marilyn Manson on myös hyvä. Hänen videonsa ovat hyvin tyyliteltyjä, hänellä on silmää tyylille”, tuumaa Cooper.

Cooper paljasti myös tehneensä Mansonin kanssa myös yhteistyötä, joka saattaa päättyä Hollywood Vampiresin seuraavalle levylle. Hän lisää Mansonin olevan äärettömän mukava mies ja kauhukaksikko on Cooperin mukaan käynyt todella syvällisiä keskusteluja muun muassa uskonnosta ja ihmissuhteista.

”Hän oli tuolloin muistaakseni juuri eronnut Dita Von Teesestä. Hän kertoi, miten kaikki luulivat liiton olleen vain media temppu, mutta ei se ollut. Hän ei olisi halunnut eroa.”

Lisää luettavaa