Kun Black Sabbath sai elämäntyö-Grammyn, Ozzy Osbourne loisti poissaolollaan – Sharon-vaimo kielsi osallistumasta

Sharonin mukaan palkinto olisi pitänyt jakaa itse päätapahtumassa eikä pienemmässä erillisessä seremoniassa.

15.07.2019

Black Sabbathille myönnettiin keväällä Grammy-tunnustus elämäntyöstä ja merkittävästä urasta. Palkintoa olivat vastaanottamassa alkuperäisjäsenet Tony Iommi, Geezer Butler sekä Bill Ward. Ozzy Osbournea ei kuitenkaan Salute to Music Legends -seremoniassa nähty.

Ozzyn managerina toimiva vaimo Sharon Osbourne kertoo Celebrity Accessin haastattelussa kieltäneensä miestään ottamasta osaa seremoniaan, koska hänen mielestään bändin olisi pitänyt saada palkinto varsinaisessa, laajasti televisioidussa Grammy-gaalassa. Sen sijaan tunnustus annettiin pienemmässä erillisessä seremoniassa, joka Sharonin mukaan kertoo siitä, ettei bändiä kunnioiteta tarpeeksi.

”Paikalla oli artisteja, jotka myös ansaitsivat palkintonsa. Mutta mielestäni Sabbathin… Heidän uransa on kestänyt 50 vuotta ja he myyvät edelleen levyjä ja heidän kuusi vuotta sitten ilmestynyt viimeinen levynsä nousi listaykköseksi maailmanlaajuisesti. Muillakin artisteilla on ollut hienot urat, jotka ansaitsevat tunnustusta, mutta heidän uransa ei ole mitään Sabbathiin verrattuna. Joten se, ettei heitä otettu mukaan varsinaiseen show’hun, pisti vihaksi. Että miten kehtaatte? Niinpä ajattelin, että haistakaa paska, en anna teille sitä kunniaa, että Ozzy on läsnä teidän paskassa seremoniassanne”, Sharon Osbourne jyrähtää.

”Kerro minulle, mitkä muut levyt myyvät edelleen 50 vuoden jälkeen? On vain kourallinen artisteja, jotka ovat onnistuneet siinä ja se on uskomaton taito. Se on lahja, jota pitäisi juhlia.”

Lisää luettavaa