Kuolometallilegenda Possessed julkisti Euroopan-kiertueen – Suomi mukana listalla

Yhtye saapuu loppukesästä kahdelle keikalle Suomeen.

02.05.2023

Death metal -legenda Possessed julkisti some-kanavissaan kesän Euroopan-kiertueensa ja ilahduttavasti mukana on myös kaksi keikkaa Suomessa. Yhtyeen jakaman kiertuejulkan mukaan bändi esiintyy 3. elokuuta Tampereen Olympiakorttelissa ja 4. elokuuta Helsingin On the Rocksissa.

Possessed julkaisi viimeisimmän Revelations of Oblivion -pitkäsoittonsa vuonna 2019. Suomeen bändin oli tarkoitus tulla viimeksi vuonna 2017, mutta tuolloin laulaja Jeff Becerra joutui perumaan keikat henkilökohtaisiin syihin vedoten.

Lisää luettavaa