Mokoman laulaja, sanoittaja ja pääasiallinen säveltäjä Marko Annala otti osaa Levykauppa Äxän Lempilevyni-sarjaan, jossa tunnetut artistit esittelevät – kuten nimestä voi jo päätellä – viisi itselleen tärkeää albumia ja kertovat niihin liittyviä tarinoita. Sen enempää spoilaamatta kerrottakoon, että Annalan valintoihin kuuluu niin hc-punkia, jazzcorea, viikinkimetallia, grungea kuin eriskummallista electropunkia. Tsekkaa Annalan valinnat alta löytyvältä videolta (pidemmät, liki leikkaamattomat sepustukset valinnoista löytyvät podcast-versiosta).
”Oon huomannut sen, että mie kuuntelen huonoa musiikkia ja olen vähän jopa ylpeäkin siitä. Sillä tavalla ’huonoa musiikkia’, että mie olen aina tykännyt jotenkin semmosesta elementistä musiikissa, kun tekijä joutuu työskentelemään taitojensa ihan ylärajoilla saadakseen sen ilmaisunsa esille. Ja tavallaan jos on hirvittävän hyvä muusikko, niin kun siellä ylärajoilla ollaan, niin musiikki alkaa kuulostaa sellaiselta Kummelin Kikka Korea -sketsiltä”, Annala muun muassa kertoo.