Kuvaaja sanoo saaneensa porttikiellon Arch Enemyn keikoille puolustettuaan tekijänoikeuksiaan

Kuvaajan raportti on aiheuttanut Arch Enemyn some-kanavissa melkoista kuhinaa.

Arch Enemyn sosiaalisen median kanavissa käy tällä hetkellä melkoinen kuhina. Syynä on Metal Blastille keikkakuvia ottaneen hollantilaiskuvaajan raportti, jossa tämä kertoo saaneensa porttikiellon bändin keikoille puolustaessaan ottamiensa kuvien tekijänoikeuksia.

Kuvaaja J. Salmeron kertoo kaiken saaneen alkunsa kuvasta, jonka tämä oli ottanut Metal Blast -medialle Fortarock-festivaaleilla Hollannissa. Hän oli napsaissut laulaja Alissa White-Gluzista hienon otoksen, jonka solisti jakoi Instagramissaan. Myös moni fani oli repostannut saman kuvan, minkä Salmeron vielä katsoi läpi sormien. Mutta kun White-Gluzin sponsori, vaateliike Thunderball Clothing oli käyttänyt samaa kuvaa mainostaakseen vaatteitaan – siis kaupallisessa tarkoituksessa -, Salmeron reagoi.

Salmeron lähestyi Thunderball Clothingia sähköpostitse ja sanoi näiden rikkoneen kuvan tekijänoikeuksia, jotka olivat edelleen kuvaajalla itsellään – eikä heillä ollut lupaa käyttää kuvaa mainostaessaan tuotteitaan. Salmeron kertoi normaalisti laskuttavansa kaupallisiin tarkoituksiin otetuista kuvista 500 euroa, mutta ehdotti asian olevan kuitattu, mikäli vaateyhtiö tekisi 100 euron lahjoituksen hyväntekeväisyyskohteeseen.

Salmeron kertoo raportissaan saaneensa yllätyksekseen vastauksen vaateliikkeen edustajan sijaan Arch Enemyn managerina toimivalta ex-solisti Angela Gossow’lta, joka ihmetteli kuvaajan syytöksiä sekä ”rahan kiristämistä” bändiltä sekä näiden sponsorilta.

”Yleisesti ottaen valokuvaajat arvostavat sitä, että heidän työnsä saavat mahdollisimman paljon näkyvyyttä ja olemme kiitollisia hienoista kuvista, joita keikkakuvaajat tarjoavat”, Gossow kirjoittaa Salmeronille lähetetyssä viestissä.

Salmeron yritti selittää tilannetta ja sanoi, ettei anna töitään kaupalliseen käyttöön pelkällä ”ilmaisella näkyvyydellä”. Tilanne eskaloitui lopulta niin, että Gossow totesi kuvaajan saaneen porttikiellon Arch Enemyn keikoille. Lisäksi Gossow sanoi levittävänsä sanaa kaikille keikkapromoottoreille ja levy-yhtiöille, ettei Salmeron saisi jatkossa muitakaan kuvauskeikkoja.

Arch Enemyn leiristä ei ole vielä kommentoitu Salmeronin raportointia, mutta toimintaan pettyneet fanit ja sivustakatsojat ovat ehtineet nostattaa jo melkoisen ns. ”paskamyrskyn” muun muassa bändin Facebook-sivuilla. Sivun julkaisut täyttyvät seuraavanlaisista kommenteista:

”Harmi, ettei Arch Enemy ymmärrä kuvien tekijänoikeuksia ja kiusaa kuvaajia, jotka yrittävät saada reilun korvauksen työnsä luvattomasta käytöstä. Luulisi, että artisti antaa toiselle artistille saman määrän kunnioitusta ja tunnustusta, jonka he ansaitsevat. Ihmettelen vain, miten paljon rahaa te tekisitte ’näkyvyydellä’. Kasvakaa aikuisiksi.”

”Tulen keikalle, mutta maksan lippuni näkyvyydellä.”

”Bändi, joka käyttää anarkistista kuvastoa, osoittautuu korporatiiviseksi vedättäjäksi.”

”Olen ollut fani todella pitkään ja rakastan teitä muusikkoina. Mutta olen pahoillani, menetitte kunnioitukseni ikiajoiksi. En tule koskaan ostamaan teiltä mitään. En anna teille sentin hyrrää ja pidän huolen, että tämä tieto leviää. Angelan teko oli kuvottavaa ja tekopyhää.”

Sillä lailla. Arch Enemyn ja/tai Angela Gossow’n vastinetta odotellessa.

Päivitys 28.12.2018 kello 9.23: Yhtye ei ole toistaiseksi julkaissut virallista tiedotetta/vastinetta aiheesta, mutta Alissa White-Gluz sekä Angela Gossow sen sijaan ovat kommentoineet tapausta omilla Facebook-sivuillaan. Lue kommentit täältä.