Kyyria palaa sinne, mistä kaikki alkoi – soittaa erikoiskeikan Tavastialla

Tavastialla kuultava keikka on kuin päivitetty läpileikkaus yhtyeen aktiiviaikojen metalliskeneen.

16.02.2023

1990-luvun metallipioneeri Kyyria ilmoitti alkuvuodesta palaavansa keikkalavoille tulevana kesänä ja esiintyvänsä John Smith Rock Festivalissa heinäkuussa. 19. elokuuta yhtye nousee lavalle Helsingin Tavastia-klubilla, josta bändi aikoinaan sai todellisen lähtölaukauksensa suurempaan menestykseen. Ennakkoliput tulevat myyntiin perjantaina 17.2. kello 9 Tiketissä.

”Kyyrian reunionista on tullut paljon innostunutta palautetta. Vetää nöyräksi, että musiikkimme puhuttelee yhä ihmisiä. Erityisen maukkaalta tuntuu esiintyä Tavastialla, josta kaikki sai tavallaan alkunsa”, sanoo yhtyeen kitaristi Mikael Tanner.

Energisenä livekokoonpanona tunnettu Kyyria ehti tehdä kolme levyä, joista kaksi saksalaiselle GUN Recordsille. Yhtyeen uusi aktivoituminen alkoi jo viime vuoden lopulla, kun bändin kaikki kolme albumia, Blessed Ravings (1995), Alien (1997) sekä Inner Wellness (1998), saatiin viimein suoratoistopalveluihin.

Lisää luettavaa