Kuolemanlaakson Markus Laakso raportoi V. Santuran studiosta Infernolle päiväkirjan avustuksella. Emme vielä tässä vaiheessa tiedä mitä siellä syntyy, tekstin perusteella tuskin Kuolemanlaakson albumia, mutta ehkä tulemme matkan aikana viisaammiksi.
19.2.2016
Olen aina pitänyt studiotyöskentelystä. Uusien sävellysten taltioiminen viimeiseen muotoonsa on maagista puuhaa. Jokainen levylle jäävä nuotti, sana, soittosuoritus, virhe, nyanssi ja soundivalinta kaikuu eksaktina ajankuvana äänityshetkestä ikuisuuteen. Mekaaninen soittaminen jää vain pieneksi osaksi tauottoman luovan ajattelun, erilaisten tunteiden välittämisen ja instrumenttien välisen saumattoman vuoropuhelun muodostamassa kokonaisuudessa.
Sillä on myös kääntöpuolensa. Puhuin ensimmäisessä osassa soittofiiliksestä ja siitä, että rompe on saatava narulle tietyssä aikataulussa, oli olotila mikä tahansa. Mitä pidemmälle sessio on edennyt, sitä tärkeämmäksi oma panokseni siinä on kasvanut – äänitämmehän nyt omaa pääinstrumenttiani. Puursimme eilen kitaroiden parissa 12 tuntia, ja tämän päivän urakka tulisi olemaan yhtä musertava.
Olen työstänyt äänitettävää ohjelmistoa marraskuusta saakka liki toimistotyöläisen meiningillä: aamuysiltä treenikselle säveltämään ja äänittämään, neljän jälkeen kotiin. Toisin kuin yleensä, sain melkein kaikki tekstit ja laulusovitukset valmiiksi ennen studiolle lentämistä. Yhden biisin kertsi ja toisen säkeistöt puuttuvat yhä, mutta muutoin homma on hanskassa.
Voin helvetin huonosti. Päähän juimii, vatsa on sekaisin, pää ei käänny ilman vihlovaa kipua ja selkä on niin jumissa, että on vaikea istua. Uskoisin, että päänsärky johtuu osittain selän ja niskan lihasten jäykkyydestä, mutta osa lienee peräisin stressin purkautumisesta fyysiselle tasolle. Siitä kielii myös kuumeinen olo vailla ylimääräistä ruumiinlämpöä. Selkä- ja niskakivut taas johtuvat kitaristin umpisurkeasta työergonomiasta ja venyttelyn puutteesta. Ei tarvitse olla lääkäri tai fysioterapeutti ymmärtääkseen, että näillä vuosirenkailla tällaiset asiat täytyy ottaa tosissaan. Vettäkin olisi ilmeisesti aiheellista nauttia muun nesteytyksen ohessa. No, Siperia opettaa. Taas.
Onneksi Santura on paitsi harvinaisen inspiroiva tuottaja-studiopsykologi, hän on myös poikkeuksellisen hyvä kitaristi. Tuskin Tomppa olisi häntä muutoin Celtic Frostiin ja Triptykoniin draftannutkaan, eikä hän risteilisi maailmalla Dark Fortressin, joka on levymyynnillä mitattuna Saksan suurin black metal -bändi, kanssa. On lohdullista tiedostaa, että jos oma oloni äityy totaalisen infernaaliseksi, homma hoituu tarvittaessa ilman minuakin.
Saimme 12-tuntisen työpäivän aikana loput sähkökitarat nauhalle. Seuraavaksi ovat vuorossa kahdeksan biisin bassot, laulut ja akustiset kitarat. Jyvät käyvät vähiin tiimalasissa, mutta pidämme nyt sovitusti vapaapäivän välissä. Aluksi oli tarkoitus viettää se Münchenissä, mutta lepo, puuttuvien tekstien kirjoittaminen ja lyhyt visiitti Landshutiin vienevät voiton minicitylomasta.
– Laakso / KL
P.S. Tiera pelasti prinsessan Super Nintendon Super Mario Landissa.