”Loppu on todellakin aivan kulman takana…” – haastattelussa Alfahanne

Ruotsalaisen Alfahannen tutkimusmatka ihmiskunnan pimeälle puolelle saa jatkoa uudella levyllä, joka vie bändin ilmaisua aiempaakin synkempiin loukkoihin.

Ennen olette kirjoittaneet sanoituksenne kokonaan ruotsiksi, mutta uudella Atomvinter-albumilla on mukana myös muutama englanniksi kirjoitettu kappale. Kuinka päädyitte tällaiseen ratkaisuun? 

– Halusimme kehittää uuden väylän, jonka avulla voimme tavoittaa kaikki fanimme ympäri maailman. Sanoituksistamme on kyselty käännöksiä jo kauan, joten miksipä emme kirjoittaisi niitä suoraan englanniksi, eskilstunalaisviisikko vastaa yhteistuumin. 

Alfahannen tuotanto on ollut kauttaaltaan synkkää ja sanomaltaan epätoivoista, mutta yllättävän kuulijaystävällisesti toteutettua melankolista musiikkia, josta löytyy oma ripaus niin Katatoniaa, Kentiä kuin Kvelertakiakin. 

Vaikka Alfahannen musiikki lienee parhaiten luonnehdittavissa melankoliseksi metallirockiksi, muiden muassa Maze of Tormentissa ja Vinterlandissa soittaneiden miesten äärimetallivaikutteet puskevat esiin väkisinkin. Pahaenteinen tunnelma kirpaisee erityisen kylmästi juuri Atomvinterillä. 

– Kappaleemme ovat olleet alusta alkaen synkkiä, mutta sitä myötä, kun maailma menee hullumpaan suuntaan, myös sanoituksemme ja musiikkimme ovat muuttuneet hiljalleen lohduttomammiksi. Mikäli pidät uutta levyä aiempia pimeämpänä, olet muuttunut ehkä itse sisältäsi synkemmäksi. 

Alfahannen ydinnelikko on pysynyt samana vuodesta 2010, mutta uuden levyn promokuvissa pönöttää myös viides jäsen, joka osoittautuu pienen nettisurffailun perusteella esimerkiksi Arcanassa vaikuttaneeksi Stefan Erikssoniksi. Kuinka hänestä tuli bändinne jäsen? 

– Tämä on hyvä kysymys. Emme oikein itsekään tiedä, mitä tapahtui. Monissa eri bändeissä soittanut Stefan on ollut ystävämme jo kauan, ja pyysimme häntä ensin ainoastaan keikkasoittajaksi, mutta hänet oli lopulta helppo huijata ihan viralliseksi jäseneksi. Hän jäi touhuun kiinni kuin lapsi karkkikauppaan. 

– Olemme käyttäneet kappaleissamme kosketinsoittimia ihan alusta alkaen, joten oli luontevaa tuoda koko Alfa-kokemus keikkakuulijoille saakka. Ja nyt kun Stefan on bändissä, me muut näytämme hänen rinnallaan paljon laihemmilta. 

Bändillänne tulee ensi vuonna täyteen kymmenen vuotta, missä ajassa olette saaneet aikaiseksi neljä kokopitkää levyä. Tahti on siis ollut varsin mukava, mutta myös musiikin laatu on säilynyt erittäin korkeana. Oletteko koko ajan luovassa mielentilassa? 

– Kyllä. Päissämme pyörii jatkuvasti biisejä, riffejä ja sanoituksia. Jatkuvasti rappeutuva yhteiskunta innoittaa meitä kirjoittamaan musiikkia, ja kappaleisiin löytyy koko ajan uusia aiheita. 

Kun nyt laulatte apokalyptisistä teemoista ja muista ankeista asioista, on pakko kysyä, kuinka haluaisitte tämän maailman loppuvan? 

– No, toivottavasti ihmiskunta heräisi ja ottaisi hieman vastuuta omista tekemisistään. Muutoin meillä ei ole aikaa valmistautua loppuun. Se on todellakin aivan kulman takana… 

Julkaistu Infernossa 9/2019.