Marilyn Manson ei äänestänyt, mutta leikkasi tulevalta presidentiltään pään irti

09.11.2016

Heräsimme uutisotsikoihin Donald Trumpin vaalivoitosta. Yhdysvaltain tuleva presidentti ei nauttinut Ted Nugentia kummemmasta rokkareiden tukiverkostosta, vaan sai toimia lähinnä sylkykuppina.

Uuden levynsä julkaisuun valmistautuva Marilyn Manson ei ollut vakuuttunut toisen leirinkään kyvykkyydestä pestiin, ja ilmoitti jäävänsä äänestyspäivänä kotiin. Se ei kuitenkaan estänyt shokkirokki-ikonia ottamasta kantaa veitsellä.

Manson ei malttanut olla käyttämättä presidentinvaaleja oman kampanjansa käymiseen. Helmikuussa ilmestyvältä Say10-albumilta tarjoillaan minuutin musiikkinäyte, jonka tahtiin Trump jätetään lattialle päätä lyhyempänä. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!

Lisää luettavaa