Marilyn Manson kiistää jyrkästi syytökset musiikkivideon kuvauksissa tapahtuneesta raiskauksesta

"Kaikista väitteistä, joita Evan Rachel Wood on esittänyt Brian Warnerista, hänen kuviteltu sepustuksensa Heart-Shaped Glasses -videon tekemisestä on kaikkein julkein ja helpoin todistaa vääräksi", sanoo muusikon asianajaja.

26.01.2022

Uudessa Phoenix Rising -dokumentissa näyttelijä Evan Rachel Wood sanoo Marilyn Mansonin raiskanneen hänet Heart-Shaped Glasses (When The Heart Guides The Hand) -musiikkivideon kuvauksissa. Wood, joka seurusteli videon kuvausten aikaan Mansonin kanssa, sanoo heidän sopineen simuloidun seksikohtauksen kuvaamisesta, mutta kuvausten aikana akti muuttuikin aidoksi ilman hänen suostumustaan.

”Kun kamerat alkoivat käydä, hän työntyi minuun oikeasti. En koskaan suostunut sellaiseen. Olen ammattinäyttelijä, olen tehnyt tätä koko elämäni enkä ole koskaan ollut yhtä epäammattimaisessa setissä kuin silloin. Se oli täyttä kaaosta enkä tuntenut oloani turvalliseksi”, Wood sanoo dokumentissa.

Mansonin, oikealta nimeltään Brian Warner, asianajaja vastasi syytökseen People-lehden välityksellä. Rokkarin asianajaja Howard King sanoo raiskausväitteiden olevan valetta kuten kaikki Woodin aiemmin esittämät syytöksetkin.

”Kaikista valheellisista väitteistä, joita Evan Rachel Wood on esittänyt Brian Warnerista, hänen kuviteltu sepustuksensa Heart-Shaped Glasses -videon tekemisestä 15 vuotta sitten on kaikkein julkein ja helpoin todistaa vääräksi, sillä paikalla oli useita silminnäkijöitä”, King sanoo tiedotteessaan.

”Evan paitsi toimi täydessä ymmärryksessä ja oli mukana kolme päivää kestäneissä kuvauksissa, hän oli myös isosti mukana viikkojen esituotantosuunnittelussa ja päiviä kestäneessä jälkituotantoprosessissa lopullista leikkausta editoimassa. Simuloidun seksikohtauksen kuvaaminen vei useita tunteja, sitä kuvattiin useista eri kuvakulmista ja sen aikana pidettiin useita pitkiä taukoja kameroita asetellessa.”

Wood kertoi helmikuussa 2021 Mansonin pahoinpidelleen ja käyttäneen häntä hyväkseen parin seurustellessa vuosina 2006-2010. Woodin paljastuksen jälkeen useat muut naiset ovat esittäneet Mansonista vastaavia syytöksiä ja muusikkoa vastaan on nostettu useita kanteita seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Manson on järjestäen kiistänyt kaikki syytökset.

Lisää luettavaa