Max Cavalera aktivoituu seuraavaksi Soulflyn merkeissä – suunnitelmissa suunnata studioon jo alkuvuodesta

Maxilla tuntuu olevan päivässä enemmän tunteja kuin muilla.

07.12.2017

Max Cavaleralla tuntuu virtaa riittävän. Cavalera Conspiracy julkaisi marraskuussa viimeisimmän levynsä ja miehellä on nyt jo tähtäimessä Soulfly-yhtyeensä seuraava albumi, jonka äänitykset on tarkoitus aloittaa jo alkuvuodesta.

– Minä teen parhaillani biisejä, kerään riffejä ja ideoita yhteen. Olemme tavallaan jo varanneet studion tammikuulle Josh Wilburin kanssa, joka on tuottanut Lamb of Godia, Gojiraa ja Killer be Killediä. Olen varma, että hän sopii Soulflylle hyvin, hän on mahtava tuottaja, Cavalera kertoi Backstage Axxessin haastattelussa.

– Olen innoissani, sillä luulen, että palaamme tällä levyllä tribaalisoundien pariin, jota emme ole tehneet sitten Prophecyn (2004). Muuten levy tulee olemaan jatkoa Archangelille (2015), josta moni tuntui pitävän. Ja toki luulen, että [Cavalera Conspiracyn tuore levy] Psychosis tulee osaltaan vaikuttamaan. Kaiken kaikkiaan siitä tulee varmasti siisti levy työstää.

Lisää luettavaa