Megadethiin palannut James Lomenzo ei ollut varma, ottaako pestiä vastaan – puhelu Dave Mustainelta muutti kaiken

"Kun Dave soitti minulle itse, ymmärsin, miten tärkeä asia tämä oli sekä Megadethille että minulle itselleni", Lomenzo sanoo.

30.09.2021

Megadethin pitkäaikainen basisti David Ellefson sai seksikohun vuoksi potkut bändistä juuri ennen yhtyeen Pohjois-Amerikan-kiertuetta. Keikkabasistiksi hälytettiin pikaisella aikataululla James Lomenzo, joka soitti Megadethissa vuosina 2006-2010.

Viime vuodet John Fogertyn yhtyeessä soittanut Lomenzo sanoo tuoreessa Melodic.netin haastattelussa, ettei hyppääminen takaisin Megadethin riveihin ollut hänelle ihan itsestäänselvä asia, vaan hän joutui todella miettimään asiaa. Lisäksi Fogertyn kiertuesuunnitelmat asettivat omat haasteensa.

Daven (Mustaine, Megadeth-keulahahmo) managementti otti minuun ensin yhteyttä kysyäkseen, olenko ylipäänsä saatavilla, mitä en oikeastaan ollut. Mutta kun Dave soitti minulle itse, ymmärsin, miten tärkeä asia tämä oli sekä Megadethille että minulle itselleni”, Lomenzo toteaa.

”Kello tikitti, joten tiesin, että tästä tulee haastavaa, mutta koska olin ollut siinä paikassa aiemmin, kynnys biisien uudelleenoppimiseen oli hieman matalammalla. Tein muutamia säätöjä Fogerty-leirin kanssa ja he olivat sen verran suopeita, että antoivat minun tehdä tämän.”

Lomenzo on tätä kirjoittaessa keikkaillut Megadethin riveissä kuuden viikon ajan. Basisti sanoo nauttineensa bändin kanssa soittamisesta.

”Dave toivotti minut lämpimästi tervetulleeksi ja on tukenut minua hyvin. Bändi on kokonaisuudessaankin fantastinen, todellinen voimanpesä! Dirk (Verbeuren) on tähän tyyliin aivan täydellinen rumpali ja Kiko (Loureiro) on musiikillisesti todella syvällinen. Dave soittaa nyt vähintään yhtä hyvin ellei jopa paremmin kuin koskaan ja nyt kun hän on siirtynyt Gibson-kitaroihin, hänen soundissaan on paljon enemmän iskua.”

Vielä ei ole varmaa, jatkuuko Lomenzon pesti kiertuetta pidemmälle. Se on kuitenkin varmaa, että uusi Megadeth-levy on tuloillaan. Ellefsonin soittoa levyllä ei kuitenkaan kuulla, sillä hänen osuutensa äänitettiin uudelleen sen jälkeen, kun tämä erotettiin bändistä. Yhtye ei ole vielä toistaiseksi paljastanut, kuka tulevalla levyllä lopulta bassoa soittaa.

YouTube video

Lisää luettavaa