Megadethista viime vuoden lopulla perhesyistä sivuun jäänyt Kiko Loureiro ei ole ripustanut kitaraa naulaan, vaikkei ainakaan toistaiseksi kiertelekään ympäri maailmaa soittohommissa. Hän on palannut sooloprojektinsa pariin ja on julkaissut kaksi uutta kappaletta, jotka ovat kuunneltavissa jutun lopussa.
Ensimmäinen kertahan tämä ei miehelle soolohommissa suinkaan ole, sillä hän julkaisi oman debyyttinsä No Gravity vuonna 2005 ja on sen jälkeen soitellut Megadethin ja brasilialaisen power metal -yhtye Angran ohessa vielä neljä omaa albumia lisää. Loureiron viimeisin täyspitkä Open Source ilmestyi vuonna 2020.
Out of Nothing on ensimmäinen single tulevalta levyltä, ja mies kertoo ettei se ilmestynyt minkään suunnitelman seurauksena vaan ennemminkin luomisen mysteeristä itsestään.
– Säveltäessäni en ajattele tai teoretisoi, vaan annan vain käsieni liukua otelaudalla kuin ne jo tietäisivät reitin. Etsin polkuja, hylkään niistä joitakin ja etsin aina edes hetkellistä tyydyttävää tunnetta.
Uusimmasta kappaleestaan Mind Rise hän kertoo:
– Soitettuani vuosia suurilla areenoilla ja festivaalien pääesiintyjänä on hyvin virkistävää keskittyä jälleen perusasioihin. Tällä kappaleella tarttuvat ja suoraviivaiset riffit pääsevät keskiöön käyttäen syvää, viisisävelistä alarekisteriä kuulijan mielenkiinnon vangitsemiseen.
– Mielessäni näissä mutkittelevissa säkeissä Carlos Santana kohtaa Jeff Beckin, ja saman sävelen soittaminen hienoisesti vaihdellen vaikuttaa kappaleen tunnelmaan suuresti.