”Meidän versiomme Neljästä vuodenajasta” – Wintersunilta lisää paljastuksia uudesta levystä

18.01.2017

Wintersun on jälleen raottanut tulevan levynsä ympärillä olevaa mystisyyden verhoa. Viimeksi kerrottiin levyn nimi, nyt paljastetaan kappalelista ja levyn konsepti.

The Forest Seasons sisältää neljä kappaletta, joista kaksi koostuu pienemmistä osista. Kahdestatoista hieman alle viiteentoista minuuttia kellottavat kappaleet ovat saaneet inspiraationsa klassisesta Vivaldin konsertosta.

– Kyllä vain, tämä levy on meidän versiomme Neljästä vuodenajasta. Sillä ei kuitenkaan ole musiikillisesti mitään tekemistä Vivaldin tai klassisen musiikin kanssa, vaan se on sataprosenttisesti alkuperäistä ja taattua Wintersun-materiaalia, jossa on jotain uutta ja erilaista. Sanotaanko näin, että levy on tunnelmaltaan melko synkkä, kerrotaan yhtyeen Facebook-sivuilla julkaistussa tiedotteessa.

Ensi viikolla yhtye aikoo kertoa, miten ja missä muodossa levy tullaan julkaisemaan.

Lisää luettavaa