Mikkey Dee: ”Olen iloinen, ettei Lemmy ole näkemässä tätä poliittisesti korrektia aikakautta”

Rumpali rupattelee suunsa puhtaaksi.

18.03.2023

Motörheadin rumpali Mikkey Deetä pyydettiin Metal Pilgrimin haastattelussa kertomaan jokin erityisen kaheli muisto yhtyeen menneiltä vuosilta.

– Tuo on hankala kysymys, sillä kuten Lemmy sanoi: ”Me olemme Spinal Tap ilman käsikirjoitusta.” Kaikenlaista hauskaa tapahtui joka päivä.

– Tänä päivänä se tuntuu melkein mahdottomalta, koska maailma on muuttunut niin paljon. Olen iloinen, ettei Lemmyn tarvitse olla todistamassa tätä nykypäivän poliittista korrektiutta, jota en voi sietää.

Kun Deeltä kysyttiin, uskooko hän, että Motörhead canceloitaisiin tänä päivänä mikäli yhtye olisi vielä aktiivinen, tämä vastasi:

– Ehdottomasti. Puolin ja toisin vitsailu on elämää, Niin asioiden pitäisi toimia. Tänä päivänä et kuitenkaan voi sanoa yhtään mitään ilman, että ihmiset sekoavat täysin syyttä. Ei mitään huumorintajua.

– Siksipä olen iloinen, ettei Lemmyn tarvitse kokea tätä, koska hän tulisi saatana hulluksi. Lemmy oli vitsiniekka ja Motörheadissa me teimme pilaa toisistamme koko ajan, samoin muista ihmisistä. Kun ajattelen niitä juttuja, mietin että jos tekisimme niin nyt, me joutuisimme vankilaan. Joutuisimme pois koko planeetalta. Meidät laitettaisiin kuuhun.

Voit katsoa haastattelun alta.

Lisää luettavaa