Motörheadilta lahja uskollisille faneilleen: keikkataltiointi vuodelta 1996 kuunneltavissa ja ladattavissa

23. joulukuuta 1996 Bonnin-keikka oli samalla Overnight Sensation -kiertueen päätöskonsertti.

Kuten moni lukijoistamme varmasti tietää, vietetään 24. joulukuuta juhlapyhien lisäksi edesmenneen Motörhead-nokkamies Lemmy Kilmisterin syntymäpäivää. Tänä jouluna Lemmy olisi täyttänyt 72 vuotta ja merkkipäivän kunniaksi bändi julkaisi ja laittoi ilmaiseen jakoon kokonaisen keikkataltioinnin 21 vuoden takaa.

23. joulukuuta 1996 Saksan Bonnissa äänitetty konsertti oli siihen maailmanaikaan Kilmister-DeeCampbell -trion viimeisimmän Overnight Sensation -pitkäsoiton tiimoilta heitetyn kiertueen päätöskeikka. Setissä kuullaankin levyn nimikkokappaleen lisäksi sellaiset jyrät kuin Civil War ja Broken sekä totta kai lukuisia vanhoja klassikoita Overkillistä Ace of Spadesin kautta The Chase is Better Than the Catchiin ja Sacrificeen.

Taltioinnin voi kuunnella joko Youtubesta (video jutun alussa) tai ladata itselleen Motörheadin nettisivuilta, jossa se on ladattavissa 25. joulukuuta 2018 saakka. Muistathan laittaa volyymit kaakkoon!