Musiikki ennen imagoa – haastattelussa Lord Fist

Suomalaisen heavy metalin tulevaisuus on hyvissä käsissä. Rangerin ja Speedtrapin ohella tästä pitää huolen Lord Fist, jonka esikoislevy on ajatonta melodista metallia parhaimmillaan.

Lord Fistin musiikista löytyvät kaikki perinteiset NWoBHM-piirteet. Mikä ajoi teidät juuri tällaisen musiikin pariin? Käsittääkseni osalla bändinne jäsenistä on jopa jonkinlaista black metal -taustaa.

– Kiintymyksemme NWoBHM-tyyliin ei ole vahvempi kuin mihinkään muuhunkaan ”ajattomaan metalligenreen”. Me ollaan sakkia, jolle maistuu melkein mikä tahansa hyvä metallimusiikki aina 1970-80-lukujen taitteesta 1990-luvun alkupuolelle, kitaristi Niko Kolehmainen vakuuttelee.

– Teinivuosina minä soitin death metalia, rytmiryhmämme Eetu [Orbinski, rummut] ja Pekka [Lampinen, basso] blackiä ja laulajamme Perttu [Koivunen] jotain NWoBHM-henkisempää. Iron Maiden nyt vaan oli niitä ensimmäisiä yhtyeitä, jotka veivät joskus 13-vuotiaana mennessään. Myöhemmin tähän tyylilajiin syntyi uusi kipinä, kun tutustuttiin Manilla Roadin, Cloven Hoofin, Pagan Altarin, Crimson Gloryn, Satanin ynnä muiden vähemmän tunnettujen mutta sitäkin vaikuttavampien bändien tuotantoon.

– Oltiinhan me tietoisia, että oli jo olemassa uusia perinneheviä soittavia yhtyeitä, mutta me jotenkin nähtiin, etteivät ne hyödyntäneet tyylilajin koko potentiaalia. Sen takia hevin soittaminen alkoi oikeasti kiinnostaa. Jos vaikka miettii, miksi Iron Maidenin debyytti on niin hyvä, tajuaa äkkiä, että sehän on uskomattoman monimuotoinen ja dynaaminen paketti!

Herätitte huomiota jo pienjulkaisuillanne, mutta Green Eyleen -levyn kuvittelisi räjäyttävän pankin. Kuinka olette valmistautuneet mahdolliseen tulevaan kenttämenestykseenne?

– Meillä on nyt julkaisu, johon me ollaan tuotannollisesti tyytyväisiä, joten odotamme toki, että se saattaa viedä asioita eteenpäin. Kyllä se välittyy porukalle, että keskitymme tekemään kovia biisejä ja funtsimme vasta sitten, mitä osaa niittirannekkeet tai nahkaliivit tässä bändissä näyttelevät.

– Mahdolliseen menestykseen ei olla valmistauduttu mitenkään. Ei tässä millekään todellisuussimulaattorille ole ollut tarvetta, koska keikkareissuille ruinataan vanhemmilta autoja lainaan ja opintolainat menevät punaisiin tölkkeihin.

Oletteko persoonina nöyriä myötäilijöitä vai sikamaisia rokkikukkoja, ja minkälainen on suhtautumisenne musiikin lieveilmiöihin kuten bändäreihin, viinaan ja sekoiluun noin yleensä?

– Bänditoiminta on niin kilpailuhenkistä, että pelkällä nöyrällä myötäilyllä ei pääse varmaan soittamaan edes kotikaupungin ulkopuolelle. Se, että olet ylpeä omasta jutustasi, tekee ihmisiin vaikutuksen.

– Alkoholi on meille ihan luonnollinen apuväline, mitä tulee näissä ”piireissä” verkostoitumiseen. Meistä kukaan ei ole selvänä mikään sosiaalinen raketti, ja olutpäissään tulee tutustuttua ihmisiin paremmin ja luotua kontakteja. Sekoilla kyllä saa, mutta hölmöilyä kukaan meistä ei jaksa kauaa.

– Kuulostaa varmaan huvittavalta, mutta hölmöilystä on seurannut bändin sisällä jo pienimuotoisia interventioita. Mukava olla jo tässä iässä tekemisissä ryhmässä, jossa asioita voi oikeasti selvitellä puhumalla niistä ääneen.

Teillä on levydiili Ektrolta, jonka julkaisuista löytyy melkoisia outouksia. Millaiseksi koette olonne lafkalla, ja minkälaisin ottein Ektron porukka on ottanut teidät ja musiikkinne vastaan?

– Levy-yhtiöpomo Jussi Lehtisalon kanssa on mahtavaa tehdä hommia. Jussin julkaisutoimintahan on sitä, että hän julkaisee diggailemaansa musiikkia ilman raja-aitoja. Noin hullunrohkea visio aikana, jolloin salonkikelpoinen musiikkikin on taloudellisissa vaikeuksissa, on uskomattoman ihailtavaa.

– Se, että musiikkimme istuu tuohon Ektron tinkimättömään visioon, on lievästi sanottuna mieltä ylentävää. Itse työskentely Jussin kanssa on todella helppoa, koska hän pystyy oman muusikkoutensa johdosta näkemään asiat myös artistin vinkkelistä.

Lopuksi on kysyttävä, mistä nimi Lord Fist juontaa juurensa?

– Kaverimme heitti ennen bändin perustamista jotain läppää, että ”kun näiden kahden divaribändin nimet yhdistetään, saadaan maailman paras nimi hevibändille”. Kukaan ei muista mitä nuo ”divaribändit” olivat, mutta tuo nimi päätyi lopulta maailman parhaalle hevibändille. Jännä juttu!

Julkaistu Infernossa 2/2015.

Lisää luettavaa