Musta lammas – haastattelussa Kornin Brian ”Head” Welch

”Olen tehnyt pitkän matkan. Nyt olen vapaa.” Brian ”Head” Welch sanoo palanneensa kotiin ja haluaa kertoa rakkaudestaan sinua, minua ja Kornin uutta suuntaa kohtaan. Lue viime Infernon kansijuttu kokonaisuudessaan!

Eletään vuotta 2010. Joulukuun ensimmäisenä päivänä Brian “Head” Welch, entinen Korn-kitaristi, valmistautuu illan keikkaan Oconomowocin pikkukaupungissa Wisconsinsin osavaltiossa. Hän esiintyy osana The Nothing and Everything -kiertuetta, jolla soittavat hänen lisäkseen bändit Red, Disciple ja Silverline.

MTV:n, Metal Hammerin, Infernon tai minkään muunkaan musiikkimedian edustajia ei näy missään, kun Brian istahtaa alas illan keikkapaikan edustajan haastateltavaksi. Juttutuokio ei päädy suurille tv-kanaville, vaan haastattelija julkistaa sen itse pari päivää myöhemmin vaatimattomasti ja sen pidemmittä puheitta omalla henkilökohtaisella YouTube-kanavallaan.

Kolmisen vuotta myöhemmin katselukertoja on runsas 10 000. Internetin maailmassa tämä ei ole järin paljon. Varsinkaan, kun kyseessä on entinen Korn-kitaristi, nu-metal-julkkis, Grammy-voittaja ja pari vuotta ennen haastattelua julkaistun omaelämäkerran kirjoittaja.

Haastattelija aloittaa keskustelun juuri kirjasta. Sen nimi on Save Me from Myself, ja hän heiluttaa sitä kameralle. Hän ei ole koskaan ollut kuullut Kornista, mutta kertoo saaneensa vihiä Brianin elämäkerrasta omalta pojaltaan. Kirja on tehnyt mieheen suuren vaikutuksen ja hän haluaa kiittää kirjailijaa hyvästä työstä.

Muutaman minuutin jutustelun jälkeen hän ottaa esille tämän entisen bändin.

”En tule palaamaan Korniin, koska se olisi kuin taaksepäin menemistä, enkä minä aio tehdä sitä. Minulla ei ole siihen minkäänlaista halua”, Brian vastaa kohteliaasti.

Haastattelija tarkentaa hieman kysymystään: vaikkapa Kornin lämppärinä Brianilla olisi hyvä yhteys nu-metal-nuoriin. Korn on suuri bändi ja sillä on miljoonia teini-ikäisiä faneja. ”Siinä olisi todella hyvä tilaisuus esitellä evankeliumia.”

Kristuksen löytänyt entinen Korn-kitaristi on tatuointeineen ja silmämeikkeineen Crosspoint Community Churchin edustajalle täydellinen sanansaattaja, valon tuoja nuorisolle, lauhkea lammas suden vaatteissa.

Eletään vuotta 2010, ja Brian ”Head” Welch löytää itsensä kahden maailman välistä.

Matka alkaa

Mennäänpä ajassa vielä enemmän taaksepäin. Ennen kuin Brian soitti keikkoja Crosspoint Community Churchin kaltaisissa paikoissa ja puhui evankeliumin levittämisen mahdollisuuksista, hän oli siis Kornin kitaristi.

Eletään vuotta 1996. Korn on ollut kasassa kolme vuotta. Grungen ja herkän alternative rockin jälkeisinä vuosina bändi on lähestulkoon yksin vastuussa raskaamman kitaravetoisen uuden polven heavy metalin läpimurrosta. Brian Welch ei oikein itsekään tiedä, miten tai miksi ”se Korn-soundi” oikein syntyi.

– Me vain teimme omaa juttuamme, hän sanoo tänä päivänä, katsoessaan 20 vuotta taaksepäin.

Se ”oma juttu” oli uudenlainen yhdistelmä alternative rockin tunteellisuutta, metallin raskasta säröä ja hip hopin särmää. Kornin nousu ajoittui rockin historian vaiheeseen, jossa MTV ei enää ollut ihan niin uusi ja kuuma juttu, Kurt Cobain oli kuollut ja metallikin oli jo ehtinyt nousta, laskea ja uusiutua useampaan eri otteeseen.

1990-luvun uuden polven mantraksi nousi MTV:n ahkerasti pyörittämä Korn-biisi A.D.I.D.A.S., jonka ”all day I dream about sex” -lyriikka yhdessä musiikkivideon ruumispussien ja leikkauspöytien kanssa edusti uudenlaista sokeerauskulttuuria. Teinejä veti puoleensa paitsi bändin kiero huumorintaju myös jäsenten – etenkin keulahahmo Jonathan Davisin – avoin tunteellisuus ja lapsuuden hyväksikäyttökokemusten julkinen ja anteeksipyytelemätön puiminen katkerien sanoitusten ja lavakarisman puitteissa.

Teinit ihastuivat rocktähtiin, jotka sanoivat ääneen olleensa koulukiusattuja. He eivät vain tyytyneet puhumaan negatiivisista tunteista haastatteluissa, vaan kirjoittivat kokemuksistaan kokonaisia levyjä. Lisäksi Kornin pahat pojat antoivat kaivatun potkun grungen androgyyniselle sekä anorektiselle miesmallille ja toivat testosteronin ja suorasukaisen seksuaalisuuden takaisin rockiin.

Kornista puhuttaessa on lisäksi hyvä muistaa, että bändiin jo alkuvaiheessa liittynyt laulaja-sanoittaja Jonathan Davis varttui Duran Durania, The Curea ja brittiläistä new waveä kuunnellen ja että juuri 80-luvun romanttinen liike ja pop jättivät solistiin syvät jäljet. Hip hop, rap, funk ja dubstep kasvoivat luonnolliseksi osaksi bändiä vasta vähän myöhemmin; emotionaalinen ilmaisu ja peittelemätön tunteellisuus ovat sitä vastoin olleet aina bändin kulmakivi. Ja koetinkivi.

– Jossain vaiheessa kaikki muuttui epäselväksi. Menetin jopa kykyni tietää, minkälainen musiikki koskettaa minua, muistelee Brian Welch nyt.

– Se oli myös yksi syy siihen, että halusin pois bändistä. Menetin luovuuteni. Olin täysin… loppuunviety, tyhjä. Tunsin vain, ettei minussa ollut jäljellä enää yhtään mitään. Niin musiikillisesti, psyykkisesti kuin henkisestikin. Olin joka mielessä tyhjä.

korn-1

2000-luvun alkuvuosina Korn surffaili edeltävän vuosikymmenen puolivälissä hurjiin korkeuksiin nousseen suosion jälkiaalloissa ja teki kaikkensa pysyäkseen pinnalla. Uusi vuosituhat toi kuitenkin tullessaan uusia haasteita, kuten piratismin ja internetin.

Muisto 90-luvun MTV:stä ja Kornin silloisesta vallankumouksellisuudesta alkoi haalistua uuden sukupolven myötä. Untouchables (2002) ei yltänyt odotettuihin myyntilukuihin, mutta bändi puri hammasta ja porskutti eteenpäin.

Kohtaamisia Kristuksen kanssa

Eletään vuotta 2004. Bändi on hiljattain julkaissut kuudennen täyspitkänsä nimeltä Take a Look in the Mirror. Se on itse tuottanut levyn, ja tarkoituksena on osoittaa faneille, että Grammy-palkinnoista huolimatta Korn on yhä brutaali, pimeä ja ennen kaikkea raskas. Solisti Jonathan Davis toteaa päätyneensä tuskan ja kivun kautta ”takaisin silkkaan vihaan”. Entertainment Weekly -lehti tuhahtaa Kornin ja koko nu-metal-genren “kirkuneen itsensä karikatyyreiksi”.

Samanaikaisesti toinen kitaristeista kokee tyhjyydentunteen yhä vain kokonaisvaltaisemmaksi ja ahdistavammaksi.

– Siinä kävi näin: vedin pääni sekaisin jokaisella olemassa olevalla huumeella. Kaikki me tiedämme tämän. Tienasin enemmän rahaa kuin olin koskaan kuvitellut voivani tienata ja ostin kaiken, mitä rahalla on ostettavissa. Kaikkien niiden vuosien jälkeen, joina halusin olla rocktähti, olinkin yhtäkkiä oikeasti rocktähti ja juhlin niin kuin en koskaan ennen ollut juhlinut, maistoin kaikkea mitä maailmasta löytyy. Yksityiskoneet, parhaimmat hotellihuoneet, parhaimmat autot ja tiedäthän…

Brian vetää henkeä ja jatkaa ilman pienintäkään ylpeyttä äänessään:

– …ihan kaikkea, oli mitä oli, minä kokeilin sitä. Ja olin aivan tyhjä.

Hän kuvailee silloista itseään ”pelkäksi kuoreksi” jonka sisällä ei ollut mitään.

– Se, mitä nyt kadun, on kuinka me eksyimme niin totaalisesti huumeisiin ja kaikkeen. Kyllä sen voi kuulla levyilläkin. Untouchablesin jälkeen homma alkoi mennä alamäkeä.

– Koko jutulla ei ollut kovinkaan paljon sisältöä minulle. Ja sitä minä kadun. Kaikki ne huumeet, tiedätkö. Ne veivät pois lahjani. Koska lahjahan se on! Se että voi tehdä musiikkia. Ja sitten tuosta vain pilaan sen. Se on vain niin…

Brian ei löydä sanoja, ja lause päättyy syvään huokaukseen.

– Kun menin kirkkoon ensimmäisiä kertoja, osa minusta ajatteli, että jaahas täällä on nyt sitten nämä vitun oudot uskovaiset, ihmiset jotka sanovat semmoisia asioita kuin että Jeesus on maailman pelastaja ja että Herran siunausta… Ihmisiä, jotka haluat vain kuristaa, koska he ovat niin iloisia. Päätin kuitenkin, että minun on otettava selvää, josko voin raitistua olemalla raittiiden ihmisten ympäröimänä.

Raittiuden lisäksi kitaristi löysi jotain muutakin.

– Kun sitten menin sinne, minulle selvisi, että Kristus on todellinen ja että Hän on antanut meille hengen ja että kaikki kylpee Hänen hengessään.

Brian meni kotiin, alkoi rukoilla ja ottaa yhteyttä Jeesukseen, jonka olemassaolosta hän oli kirkossa saanut varmuuden. Jeesus vastasi yhteydenottoon. Se, mitä seurasi, oli Brianin omien sanojen mukaan ”kohtaamisia”, joita on vaikea pukea sanoiksi. Hän haluaa kuitenkin yrittää.

– Viittasin aiemmin tunteneeni itseni tyhjäksi. No, nyt tunsin täyttyväni rakkaudella, joka oli lähtöisin Kristuksesta ja Taivaasta. En oikein tiedä millä muulla tavalla voisin kuvailla sitä, paitsi että olin täysin tyytyväinen. Olin ollut tyhjä, hyödytön kuori, ja nyt yhtäkkiä tunsin tyytyväisyyttä ja tajusin, että tästä elämässä on kyse. En enää halunnut kuolla, en enää halunnut tappaa itseäni. Näin minä selitän koko tämän Kristuksen ilmentymisen, sillä sitä ennen olin täysin kuolemanhalun kourissa, totaalisen masentunut ja koukussa huumeisiin. Ja sitten olinkin tyytyväinen, en tarvinnut enää huumeita. Se on ihme. Miten muuten se on selitettävissä? Muuten kuin sillä, että jotakin todella tapahtui.

Alkuvuodesta 2005 Kornin sivuille ilmaantuu virallinen tiedote. Bändi ilmoittaa kunnioittavaan ja asialliseen sävyyn, että tiet kitaristi Brian “Head” Welchin kanssa ovat eronneet. Tämä on valinnut Jeesuksen Kristuksen pelastajakseen ja haluaa keskittyä pelastajaansa myös musiikillisesti.

Ensireaktio on ällistyneen epäluuloinen, ja osa faneista rauhoittelee itseään väittäen kyseessä olevan pelkkä vitsi.

Tuhlaajapojan paluu

Vain viikkoja ilmoituksen jälkeen kitaristi matkustaa Israeliin, jossa hänet kastetaan samassa Jordan-joessa, jossa Jeesus Nasaretilainen kastettiin Raamatun mukaan Johannes Kastajan toimesta. Viimeistään tässä vaiheessa tulee selväksi, ettei kyseessä ole pitkälle viety pila tai makaaberi vitsi, vaan Brian ”Head” Welch on tosissaan jättänyt taakseen entisen elämänsä.

– Minun oli aika irtautua siitä kaikesta, koska olin niin kurkkua myöten täynnä, en halunnut olla osana sitä enkä viettää aikaa huumeita käyttävien ihmisten kanssa tai minkään muun vastaavan. Osa jätkistä biletti aivan sekopäisesti vuosia lähtöni jälkeen. Olen iloinen, että minä lähdin. Ja olen onnellinen, että vältin sen kaiken.

Brianin palatessa Israelin-matkaltaan kotimaan kamaralle USA:n kristilliset mediat ja valtavirran uutislähetykset eivät malta peitellä voitonriemuaan. Christian Broadcasting Network kirjoittaa uutisessaan, kuinka Freak on a Leashin ja Make Me Badin kaltaisten kappaleiden perusteella luulisi, että tämän bändin jäsen olisi viimeinen ihminen, jonka saattaisi olettaa astuvan kirkkoon… Mutta tutkimattomia ovat Jumalan tiet, eikö niin?

Artikkeli päätyy toteamaan tyytyväisenä, että Brian on tehnyt oikein loikattuaan pimeydestä ”valon puolelle” ja toivottaa hänet tervetulleeksi ”perheeseen”.

Media pönkittää innoissaan kuvaa, jossa pahan vallasta irti päässyt ”uudestisyntynyt” Brian kertoo vanhemmille tietyn nuorisomusiikin ja elämäntyylin riskeistä ja vaaroista. Mies esiintyy usein haastatteluissa kokovalkoisiin pukeutuneena, ja uutisankkurit toteavat hänen viimeinkin ”pelastaneen itsensä demoneiltaan”.

korn-3

Tänä päivänä Brian myöntää, että valtavirran mediasirkus ja asioiden mustavalkoinen kahtiajako perustuivat puolitotuuksiin ja jopa suoranaisiin puppupuheisiin.

– Joo, niinä aikoina tapahtui kyllä paljon hullua. Menin niihin kaikkiin tv-ohjelmiin, ja muistan erityisesti yhden niistä, jossa ne kutsuivat Kornia ”satanistiseksi”, enkä voinut olla purskahtamatta nauruun jo ennen kuin koko haastattelu edes lähti käyntiin.

Brian Welch oli kirjoittanut kirjan elämästään, nuoruudestaan, Korn-vuosista ja uskostaan ja halusi markkinoida tekemäänsä. Median toimintatapa ja käsitys kristillisyydestä sai miehen kuitenkin harkitsemaan uudestaan julkisuutta ja henkilökohtaisen uskonsa selittämistä ulkopuolisille.

– Vastailin niihin kysymyksiin, mitä heillä sattui olemaan, mutta…

Nuoruudenystävien ja kokonaisen elämän taakse jättäminen sekä uskoon tuleminen olisivat käänteentekeviä asioita kenelle tahansa 35-vuotiaalle yksinhuoltajaisälle. Lopulta huomion ja toimittajien tulkintojen kohteena oleminen alkoi olla liikaa.

Jokaisen uuden haastattelun myötä asiat tuntuivat vääntyvän yhä vääristyneempiin muotoihin, joihin Brianilla itsellä ei ollut sananvaltaa.

– Siksi vetäydyin lopulta pois ja pääsin pakoon kaikista haastatteluista ja yksinkertaisesti syrjään. Ajattelin, että minun on päästävä pois ja antaa kaiken sen hulabaloon hälventyä.

Seurasi viisi vuotta suhteellisen matalaa profiilia, uskontoa, tyttären kasvattamiseen keskittymistä ja oman bändin vetämistä. Vuonna 2012 sooloprojekti muuttui virallisesti ”oikeaksi” bändiksi nimenvaihdoksen ja levytyssopimuksen myötä, ja se tunnetaan nyt Love and Death -nimellä.

Love and Death soittaa tunnustuksellista rockia, ja sitä edustava Tooth and Nail -lafka on käytännössä EMI:n kristitty siipi. Syksyllä bändi lämmittelee kiertueella Kornia. Bändiä, johon Brian ”Head” Welch virallisesti palasi toukokuussa 2013.

Kotiinpaluu

Eletään vuotta 2012. Brian on tien päällä P.O.D:n kanssa. Rundielämä on erilaista nykyään. Brian ei juo viinaa eikä käytä huumeita. Ihoon on tatuoitu Raamatun tekstejä, tytär on mukana kiertuebussissa ja hänellä on hyvä olla.

Brian ”entinen Korn-kitaristi” Welch perustaa orpokoteja Intiaan ja kokee olevansa ”vahva mies”, joka välittää muista.

– Siitä kristinuskossa on… tai pitäisi olla, kyse. Siitä, että rakastaa muita. Miten muka voit sanoa rakastavasi muita ihmisiä, jos kuitenkin samalla intät heidän olevan jotenkin ”pahoja” etkä halua viettää aikaa heidän kanssaan, koska he ovat muka pahoja ihmisiä? Naurettavaahan sellainen on.

Mitä huumeisiin tulee, vuosien raittius alkaa kuulemma olla jo sen verran automaattista, ettei se vaadi Raamatun päivittäistä tenttaamista tai muiden viinanjuonnin ja käytöksen tuomitsemista saatikka välttelemistä.

– Minulla on tapana ottaa ihmisiltä heidän drinkkinsä vain haistellakseni niitä. En minä niitä juo, kunhan nuuhkaisen. ”Anna kun mä haistan vähän.

Alkoholista, metamfetamiinista ja rauhoittavista vuosikaudet riippuvaisena eläneen ex-narkomaanin nauru on vapautunut ja tarttuva.

Takaisin tien päälle ja viime vuoden toukokuuhun. P.O.D. poikkeaa kesken kiertueen Carolinaan esiintyäkseen Carolina Rebellion -festareilla. Brian tyttärineen saa kyydin mukaan. P.O.D:n lisäksi festivaaleilla soittaa paljon tuttuja: muun muassa Red, Staind ja – Korn.

Kommunikaatio Brianin ja Kornin välillä on jäänyt vuosien ajan hyvin vähäiseksi, käytännössä olemattomaksi. Hän ei ole tiennyt entisen bändinsä tekemisistä oikeastaan muuta kuin neljä hänen lähtönsä jälkeen ulostullutta albumia. Hän myöntää seuranneensa bändiä etäältä vuosien ajan, usein jopa vasten tahtoaan.

Vuoden 2011 The Path of Totality, jonka dubstep-kokeilut sekä yhteistyö elektronisen musiikin ja Skrillexin kanssa aiheuttivat entisessä kitaristissa ensin hämmennystä, mutta hän sanoo pitävänsä levystä. Kunnioituskin pysyi.

– Minusta he pärjäsivät hyvin. He marssivat eteenpäin, ja olen ylpeä siitä, että he jatkoivat.

– Kannustin mielessäni Munkeya (James Shafter, Kornin toinen kitaristi, toim. huom.), koska olin ikään kuin jättänyt hänet yksin. Hän pärjäsi loistavasti ja olin ylpeä hänestä.

Keulahahmo Jonathan Davisin kanssa Brian ei ollut juurikaan kuulumisia vaihdellut, noin kuuteen vuoteen.

– Puhuin hänen kanssaan kun hän sairastui. Muistatko silloin kun hän ei voinut soittaa joitakin keikkoja, se taisi olla Englannissa? Hänhän sairastui vakavasti (kyseessä oli immunologinen trombosytopenia eli verihiutaleiden vähäisyydestä johtuva sairaus, toim. huom.) ja sain hänen numeronsa joltakin. Soitin hänelle vain sanoakseni että terve mies, miten voit, minä rukoilen puolestasi…

korn-2

Miesten välille laskeutui usean vuoden radiohiljaisuus, joka rikkoutui kunnolla vasta Carolina Rebellion -festareilla. Siellä Brian kohtasi surullisen näyn.

– Jonathan oli kuin kidutettu, sen näköinen kuin olisi aivan kadoksissa ja sekaisin ja tunsin sääliä. En tiennyt, mitä oikein oli meneillään, minulle tuli paha olo, enkä tiennyt mitä oikein voisin sanoa.

Vaivaantuneisuudesta huolimatta jotakin tapahtui. Kaikki olivat kasvaneet. Kaikilla oli jälkikasvua. Elämä oli kolhinut ja tiet vieneet eri suuntiin, mutta nyt oli jotenkin helpompi olla. Kahdeksan vuotta on melkein kokonainen vuosikymmen, ja Brian tunsi taas voivansa katsoa toisia silmiin ja olla rohkeasti oma itsensä.

– Silloin sain heihin kaikkiin taas yhteyden. Se oli vain yhdessäoloa ja hengausta. Sitten he kutsuivat minut tekemään koko meet and greet -homman fanien kanssa. Ja seuraavaksi he olivat jo pystyttämässä kitaratelinettäni sanomatta mitään minulle.

Brian Welch nauraa muistellessaan, minkälaista oli soittaa yhdessä Blind, Kornin ensimmäinen sinkku vuoden 1994 debyyttilevyltä.

Elettiin vuotta 2012. Brian katsoi yleisöä ja ympärillä soittavia nuoruudenystäviään ja koki uudenlaisen vapauden.

– Tuntui kuin olisin tullut kotiin.

Uusia näkökulmia

Korn on ollut kasassa 20 vuotta. The Paradigm Shift, bändin yhdestoista täyspitkä, on Brian ”Head” Welchin ensimmäinen Korn-levy kymmeneen vuoteen.

Musiikki syntyi kirjaimellisesti bändin juurilla, synnyinkaupunki Bakersfieldin treenikämpällä Kaliforniassa. James ”Munky” Shaffer kuvailee lehdistötiedotteessa, kuinka muun muassa isyys on vaikuttanut bändin jokaiseen jäseneen positiivisella tavalla. 90-luvun rocktähdet ovat kasvaneet miehiksi, jotka ajattelevat nyt omaa terveyttään ja perheidensä tulevaisuutta.

Jonathan Davisin kaksi alle kymmenvuotiasta poikaa olivat studiossa mukana isän äänittäessä osuuksiaan karille menneitä ihmissuhteista, seksuaalisesta sadismista ja niin sanotun aikuiselämän velvoitteista ja paineista.

– Hän kävi kuntoutuksessa ennen levyntekoprosessia, kohtasi kaikki demoninsa ja kävi terapiassa, Brian kertoo.

– Nyt hänessä on rauha, jota en ole nähnyt hänessä vuosiin, se on uskomatonta. Olen todella onnellinen, että olen saanut tämän ihmissuhteen takaisin. Tämä on ikään kuin uusi etappi suhteessamme, ei se ole sama kuin silloin ennen. Tiedäthän. Me olemme vanhentuneet.

Tulevaisuus on ehkä ensimmäistä kertaa bändin uran aikana konkreettisesti läsnä jäsenten nykyhetkessä. Ja se kuuluu myös musiikissa. Brian Welch kuvailee 20-vuotiasta Kornia sekoitukseksi 90-lukua ja jotakin muuta, uutta ja futuristista.

”Paradigm shift” on vapaasti käännettynä ”muutos näkökulmassa”. Brianille tämä tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että hän pystyy nyt luomaan musiikkia ja soittamaan kitaraa pää selvänä.

– Kaikki on niin kirkasta! Sitä oikein tuntee, kuinka… musiikilla on nyt sisältö ja että sen voi todellakin tuntea. Enkä minä nyt rupea hippeilemään sinulle…
Hän naurahtaa vähän, mutta vain vähän, häpeillen. Tuskin kenenkään muusikon pitäisi nolostua pystyessään allekirjoittamaan tämän lauseen:

– Minulla on nyt parempi kosketus melodioihin sisimmässäni.

Kornin melodiat ja musiikki ovat alusta asti jakaneet mielipiteitä, eikä The Paradigm Shift näytä tuovan tähän muutosta. Never never -singlen YouTube-videon alla nuoret kommentoivat muun muassa, kuinka ”Korn ei enää kuulosta omalta itseltään” ja että yhtye on nyt, vuonna 2013, ”muuttunut kaupalliseksi”.

Kun bändi tulee 20 vuoden ikään, moiset erot sukupolvien näkökulmissa voi kaiketi ottaa jopa kohteliaisuutena. Toisaalta, myös muusikoiden pätevyyttä kyseenalaistetaan usein. Jotkut tuhahtavat, ettei ”Head” edes ole kummoinen kitaristi, toiset väittävät, etteivät miehen todelliset kyvyt pääse Kornissa tarpeeksi esille.

– En oikeastaan välitä ihmisten mielipiteistä, sanoo mies itse.

– Se, mihin me keskitymme nyt, on biisinteko. Ja että meillä on hyviä kappaleita, sillä hyvä biisihän on aina hyvä biisi. Jos se on jotakin, joka liikuttaa meitä ja josta me itse pidämme, niin hienoa. Jos muutkin pitävät siitä, se on mahtavaa. Jos joku ei pidä siitä, sekin käy. Kaikkein tärkeintä on nyt se, että me teemme sitä mitä teemme. Sehän on pääperiaate koko elämässä. Jos et pidä siitä mitä teet, on aika tehdä jotain muuta.

Christian Broadcasting Network, CNN, Fox ja muu valtavirran media on ollut Amerikassa hiljaa Brian ”entinen Korn-kitaristi” Welchin paluusta bändin riveihin. Tai ”kotiinpaluusta”, kuten mies itse asian ilmaisee. Rocktähti tai kristitty – hän ei enää istu kunnolla kumpaankaan markkinarakoon. Silti, tai todennäköisesti juuri sen takia, hän vaikuttaa aidosti onnelliselta rakkaudessaan niin Jeesukseen kuin Kornin musiikkiin, eikä niiden välillä ole enää minkäänlaista ristiriitaa. Päinvastoin.

– Olemme vain niin kiitollisia. Kaikki on itsestään selvää, kun olet nuppi sekaisin, biletät kellon ympäri, raha sen kuin virtaa ja kaikki pyörii sinun, sinun, sinun ympärilläsi ja menetät täysin perspektiivin kaiken merkitykseen. Olemme siis kaikki niin kiitollisia… koska tämä on pitkä aika musiikkibisneksessä. Että voi ansaita elantonsa ja samalla koskettaa ihmisiä, olemme kiitollisia voidessamme jatkaa, kirjoittaa yhdessä musiikkia, tulla toimeen keskenämme. Että olemme elossa. Me olemme menettäneet aika monta ystävää huumeille tässä bisneksessä… Olemme kiitollisia, että olemme selvinneet läpi siitä ja kaikkien näiden vuosien jälkeen yhä täällä.

Eletään vuotta 2013, ja katse on tulevaisuudessa.

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 8/2013 (#110).