Jyhkeästä debyytti-ep:stä albumimittaan viime keväänä kasvanut Mother Susurrus on yhtye, jonka toimintaa ja musiikkia leimaa maanläheinen mystisyys. Täyspitkä Maahaavaa pyrkii parantamaan jo arpeutuneita vammoja niiden auki repimisen sijaan.
Teksti: Miika ”Mega” Kuusinen
Vuonna 2010 ilmestyneen nimettömän ensijulkaisun ja täyspitkän välillä kului lähemmäs kolme vuotta, mitä ei pidetä nykyaikana mitenkään erityisen pitkänä aikana julkaisujen välillä. Tuona aikana yhtye pokkasi itselleen levytyssopimuksen porilaiselta kulttilafka Ektrolta sekä antoi melkoisen syvissä ja tummissa vesissä uivan musiikkinsa ajelehtia kohti suurempia ulapoita.
– Oltiin viime syksynä lämppäämässä Arkhamin Kirjastoa Vastavirralla, ja Lehtisalon Jussi kehui meidän keikkaa. Oltiin yhteydessä, kun levymatsku oli miksattu, ja taisi sekin herralle maistua. Ei nyt heti tule mieleen toista levy-yhtiötä, jonka kautta mieluummin albumin julkaisisi, yhtyeen nimettömänä pysyttelevä jäsen toteaa.
– Ep:n jälkeen oli alun perinkin tarkoituksena tehdä levy rauhassa ja katsella vasta sitten, miten pistetään se ulos. Menihän siinä aikaa. Ennen ep:n julkaisua oltiin soiteltu aktiivisesti parisen vuotta. Materiaalia syntyi silloinkin tyylillisesti aika laidasta laitaan, mutta ehkä pitkäsoitolle ammenettiin vaikutteita vieläkin rohkeammin useammista eri lähteistä. Uskon lavean linjan pitävän jatkossakin. En kuitenkaan sulje pois sellaista vaihtoehtoa, että haastaisi itseään ja omaa luomistaan joidenkin käytännön sääntöjen määräämänä, dogma-elokuvagenren tyyliin. Yleisesti ottaen rajat ja säännöt on kuitenkin tehty rikottaviksi.
Ovatko Maahaavaan saama näkyvyys ja hyvät arviot tulleet yllätyksenä? Luuletko, että Ektron aivan aiheestakin saamalla arvostuksella on tässä suurikin osa ja arpa vai eletäänkö nyt juuri oikeanlaista aikaa Mother Susurrisin kaltaiselle musiikille?
– Onhan se tullut yllätyksenä. En tiedä miten suurta osaa Ektron status asian suhteen näyttelee, mutta toivon mukaan itse musiikillakin on vaikutuksensa
Äiti maa, isä taivas
Mother Susurrusin tekemisistä on alusta alkaen paistanut läpi väkevä pyrkimys tehdä asiat omalla tavalla eikä selitellä jälkikäteen lopputuloksia. Näin myös, kun utelen bändin ja levyn nimen merkityksiä sekä motiiveja, miksi sanoituksissa käytetään sekä suomea että englantia.
– Äiti, rahina, maassa oleva haava. Koska ne sopivat biiseihin paremmin. Miksi ei?
Onko yhtyeellä tai sen musiikissa takana minkäänlaista filosofista tai henkistä puolta, kuten olettaa saattaisi?
– Jos jotain koittaa tehdä täysillä, siihen liittyy aina suurta filosofiaa. Tekstien osalta ei taas ole mitään yhtä tai edes muutamaa aatesuuntaa mitä ne ilmentäisivät. Itse tutkiskellen ja havaintoja ylös kirjaten tässä vedetään.
Millaiset ihmiset ovat sitten yhtyeen omakseen ottaneet?
– Tykkääjät ovat varmaankin melko sekakoosteista porukkaa. Sellaisia tatuoituja, nettipornon kasvattamia sodomiitteja.
Viimeinen virke viittaa suoraan Vilho Askolan viime kesäkuussa Aamulehden blogissa julkaisemaan kirjoituksen tatuointeja hankkineista ihmisistä. Melkoista dadaa näin 2010-lukulaisesta näkökulmasta ajateltuna, vai kuinka?
– Askola ei ollut tuttu ennen tuota tatuointikolumnia, mutta teksti kommentteineen sisältää loistavia esimerkkejä siitä, miten pihalla ihmiset voivat olla.
Mother Susurrus keikalla seuraavasti:
13.9.2013 Tampere, O’Haras – Mother Susurrus + Finntengs + DJ’s Pii-Skamies & Silmälasipäinen asiakas
19.10.2013 Helsinki, Ääniwalli – Supermassive 2013: Mother Susurrus + Mika Vainio + Radiopuhelimet yms.
Kuuntele Maahaavaan avausraita Superposition: