Netflixin Metal Lords -elokuvan traileri julki – näyttelijät saivat oppia Rage Against the Machine -kitaristilta

"Samaistun tarinaan vahvasti", Tom Morello sanoo.

11.03.2022

Uutisoimme aiemmin tällä viikolla Netflixiin tulevasta Metal Lords -elokuvasta, jossa kaksi lukiolaispoikaa perustaa hevibändin ja osallistuu bändiskabaan. Rumpalina ja kitaristina toimivat pojat ottavat bändinä basistiksi selloa soittavan Emilyn, joka johtaa tietenkin ihmissuhdesotkuihin. Elokuvasta on nyt julkaistu virallinen traileri, jonka voit katsoa tuosta yläpuolelta.

Elokuvan on käsikirjoittanut Game of Thronesista tuttu D.B. Weiss ja musiikillisena neuvonantajana ja vastaavana tuottajana on toiminut Rage Against the Machine -yhtyeen kitaristi Tom Morello.

”Kasvoin pienessä, konservatiivisessa lähiössä, jossa musiikillinen makuni poikkesi täysin muista kouluni oppilaista ja varsinkin opettajista, joten samaistun tarinaan vahvasti. Se on tarina nuorista, jotka kasaavat ensimmäisen bändinsä ja unelmoivat asioista, joihin heidän tekninen taitonsa tai taiteellinen visionsa ei vielä yllä. Vai yltävätkö?” Morello kertoo Billboard-lehdelle.

”Minua elokuva muistuttaa vahvasti kaikista niistä tosielämän tarinoista, joissa nuoret ovat jumissa lähiöhelvetissä ja avain vapauteen on kitarassa, rummuissa tai rock ’n’ roll -musiikissa. Musiikki on tapa nousta sen tukahtuneen olemassaolon yläpuolelle, olla jotain parempaa ja aidompaa kuin se, mitä ympäristö sinulle antaa.”

Morello sanoo suurimman panostuksensa olleen nuorten näyttelijöiden opastaminen ja neuvominen näiden valmistautuessa elokuvan kliimaksina toimivaan bändikisaan.

”Sillä ei ole väliä, miten tarkasti lyöt symbaaleja. Tärkeintä on riehua villinä koko ajan. Sitä on metalli, unohda kaikki muu! Potkikaa minua persuksille ilmeillänne, joiden täytyy olla vähintäänkin luolamiesmäisiä älkääkä missään vaiheessa lopettako. Teidän täytyy näyttää koko ajan raivostuneilta barbaareilta”, Morello kertoo ohjastaneensa.

Lisää luettavaa