”Olin hyvin synkässä paikassa elämässäni” – progemetalliyhtye Joviacin uusi single on rankka ja henkilökohtainen erobiisi

Tamperelaisyhtye soittaa 11.9. keikan, joka myös striimataan.

10.09.2020

Tamperelainen progressiivista metallia soittava Joviac julkaisi aiemmin tänä vuonna uuden studioalbuminsa Here and Now. Yhtye on pitänyt itsensä kiireisenä, sillä uutta musiikkia pusketaan ulos jo nyt Misplaced-singlen sekä kappaleeseen tehdyn musiikkivideon merkeissä.

Misplaced on mulle todella henkilökohtainen biisi. Kirjoitin kappaleen lyriikat kun olin psyykkisesti hyvin synkässä paikassa elämässäni. Olin juuri eronnut parisuhteesta ja eron aiheuttamat tunteet vuotivat läpi lyriikoita kirjoittaessani. Koin erosta paljon syyllisyyttä, sillä olin itse lopettanut suhteen henkilön kanssa josta kuitenkin välitin paljonkin, ja tämän takia olin maalannut päässäni kuvan itsestäni jonkinlaisena paholaisena. Totuus oli kuitenkin etten vain elämässäni ollut tunteellisesti oikeassa paikassa oikeaan aikaan”, kommentoi laulaja-kitaristi Viljami Wenttola.

Joviac konsertoi Helsingin Tiivistämöllä tulevana perjantaina eli 11. syyskuuta. Keikkaa pystyy katsomaan ilmaiseksi myös netissä livestriimin välityksellä. Katselulinkki julkaistaan myöhemmin yhtyeen Facebook-sivuilla.

Lisää luettavaa