”Onnistuimme yhdistämään parhaat palat vanhasta tuotannosta ja uudesta menosta” – seuraava Ensiferum-levy on valmis

Uutta Ensiferumia pukkaa!

15.02.2020

Edellisen levynsä Two Pathsin vuonna 2017 julkaissut kotimaisen folk metalin kestomenestyjä Ensiferum on saanut valmiiksi uuden albumin.

Asiasta kertoi yhtyeen basisti Sami Hinkka Facebookissa.

”Uusi Ensiferum-levy on äänitetty ja miksaus alkaa maanantaina. Pelkät raakanauhat kuulostavat mahtavalta, ja minun mielestäni tämä on paras Ensiferum-albumi tähän saakka. Näen levyn siten, että onnistuimme yhdistämään parhaat palat vanhasta tuotannosta ja uudesta menosta. En malta odottaa, että pääsen kuulemaan lopullisen version levystä ja soittamaan näitä biisejä livenä!”

Jäädään siis odottelemaan. Alhaalla yhtyeen menoa Two Pathsilta.

Lisää luettavaa