Opethin kokoonpanossa muutoksia – Martin Axenrot lopettaa, Sami Karppinen tilalle

"Olemme Samille todella kiitollisia", kommentoi Mikael Åkerfeldt.

16.11.2021

Ruotsalaisyhtye Opeth tiedottaa sosiaalisessa mediassa, että bändin pitkäaikainen rumpali Martin ”Axe” Axenrot ei jatka enää yhtyeen riveissä. Opethin tänään (16.11.) alkavalla Pohjois-Amerikan-kiertueella rummuista vastaa Therionista tuttu Sami Karppinen.

”Vaikka onkin surullista, ettei Axe ole enää mukana, emme voi jäädä surkuttelemaan ja vellomaan johonkin, mikä hidastaa meitä. Meidän täytyy vain jatkaa urhoollisesti. On sanomattakin selvää, että olemme Samille todella kiitollisia, että hän auttaa meitä ja ylipäänsä mahdollistaa tämän kiertueen. Kaiken lisäksi hän on aika ilmiömäinen”, kommentoi bändin johtaja Mikael Åkerfeldt.

”Toivomme Axelle kaikkea hyvää jatkossa. Hän on ollut tärkeä osa bändiä jo useita vuosia ja on sydäntäsärkevää, etteivät asiat enää toimineet. Mutta sellaista elämä on…”

Axenrot liittyi Opethiin Martin Lopezin tilalle vuonna 2005 ensin kiertuerumpaliksi. Tämän pesti vakinaistettiin kuitenkin jo seuraavana vuonna. Hänen soittoaan kuullaan yhtyeen studioalbumeilla Watershed (2008), Heritage (2011), Pale Communion (2014), Sorceress (2016) sekä In Cauda Venenum (2019). Lisäksi Axenrot on mukana livelevyillä The Roundhouse Tapes (2007), In Live Concert at the Royal Albert Hall (2010) sekä Garden of the Titans (2018).

Lisää luettavaa