Bändien keikoille myydään yhä useammin normaalilippuja kalliimpia VIP-paketteja, joihin kuuluu fanitapaaminen bändin kanssa. Moni kritisoi tällaisia paketteja ahneiden bändien rahastuskikkoina, mutta kuten muun muassa Devin Townsend hiljattain totesi, ilman niitä osa bändeistä ei pystyisi kattamaan keikkailusta koituvia kuluja.
Myös Overkill-yhtyeen Bobby ”Blitz” Ellsworth on Townsendin kanssa samoilla linjoilla. Vaikka hänellä itsellään on aina aikaa faneilleen, olivat nämä sitten maksaneet tapaamisesta tai ei, hän ymmärtää hyvin keikkamyyjien näkökulman VIP-paketteihin.
– Täytyy ymmärtää, että nykypäivän musiikkibisneksessä asioita täytyy kehittää ja keksiä uudelleen, koska levymyynnillä ei vain tienaa enää kuin ennen. Joten jos niillä varmistetaan kiertueen jatkuminen, niin mikäpä siinä, Ellsworth sanoo Metal Wanin haastattelussa.
– Täytyy myös muistaa, että VIP-pakettiin kuuluu muutakin kuin kädenpuristus ja nimmari. Me oikeasti juttelemme kaikkien kanssa. Ja Overkillin VIP-tilaisuuksissa ei tule olemaan satoja ihmisiä vaan korkeintaan parikymmentä. Toki me tapaamme ja juttelemme joka tapauksessa, mutta jos VIP-paketit auttavat promoottoreita, tuottavat hyvin ja mahdollistavat keikkailun, olen mukana.
– Mielestäni ihmisten tapaaminen on yksi parhaimpia asioita tässä ammatissa. Jos et pidä ihmisistä, sinun ei ehkä kannata olla bändissä! Yleisö on aina ollut bändin kuudes jäsen ja olen saanut monia uusia ystäviä uramme aikana. Joten jos minulla ei ole kiire koneeseen tai vastaavaa, minulla on aina aikaa faneille ja ihmisille. Olemme osa samaa yhteisöä.
Overkill julkaisee helmikuussa uuden The Grinding Wheel -albumin. Ellsworth kertoo kuulumisiaan myös perjantaina ilmestyvän vuoden ensimmäisen Inferno-lehden sivuilla.