Ozzy Osbourne: ”Jos saan koronan, olen kusessa”

Keuhkolaajentumasta kärsivä laulaja kuuluu koronan riskiryhmään.

27.11.2020

Viime aikoina vakavista terveysongelmista kärsinyt ja edelleen kärsivä Ozzy Osbourne sanoo tuoreessa GQ-lehden haastattelussa, että mikäli hän saa koronatartunnan, koituu se melko varmasti hänen kohtalokseen.

”Minulla on keuhkolaajentuma, joten jos saan koronan, olen kusessa”, Osbourne sanoo ja lisää suojautuvansa kaikin mahdollisin keinoin.

”Jos menen ulos, laitan maskin. Mutta en pidä maskeista, joten en käy juuri ulkona. [Edellisen soololevyni] tuottaja (Andrew Watt) sai viruksen. Soitin hänelle joka päivä ja hän kertoi, ettei saa nukutuksi, koska joka kerta kun hän meni nukkumaan, hän lakkasi hengittämästä. Hän ei ole enää entisensä. Aivan kuten kuka tahansa muukin, joka on käynyt lähellä kuolemaa, hänestä on tullut hieman varovaisempi elämän suhteen. Mutta sitten taas kaksi lastenlastani on saanut myös tartunnan eikä heistä huomaa sitä. Se ei jättänyt heihin mitään merkkejä.”

Kiertue-elämään tottuneelle Osbournelle on ollut kova paikka pysytellä näin pitkään aloillaan ja kotosalla. Niinpä hän on joutunut keksimään jotain, millä saada aikansa kulumaan.

”Olen tulossa hulluksi. Niinpä ostin ilmakiväärin, jolla ammuskelen seiniä joka päivä. Kulutan viikossa varmaan 10 000 luotia”, Osbourne sanoo.

Hetken aikaa saa Osbourne ilmakollaan ammuskella ennen kuin – toivon mukaan – pääsee taas keikkalavoille. Pimeyden prinssin on tarkoitus lähteä Euroopan-kiertueelle nimittäin vasta vuonna 2022. Suomeen Osbournen on määrä saapua 17.2.2022.

Lisää luettavaa