The Osbournes oli MTV:llä vuosina 2002-2005 pyörinyt huippusuosittu tositelevisio-ohjelma, jossa seurattiin Ozzy Osbournen ja tämän perheen – vaimo Sharonin, pojan Jackin ja tytär Kellyn – edesottamuksia. Emmy-palkitun sarjan myötä Ozzyn tunnettuus kasvoi uuden sukupolven sekä niiden parissa, joille laulajan pitkä musiikkiura ei ollut tuttu. Sarjalla ja sen tuomalla suosiolla oli kuitenkin myös haittavaikutuksensa: Ozzy on myöntänyt olleensa koko kuvausten ajan pöllyissä ja kuvausten alkamisaikaan 16-vuotiaan Jackin sekä 17-vuotiaan Kellyn päihteidenkäyttö lähti sarjan aikana käsistä.
Osbournesit tekevät kuitenkin nyt paluun tositelevision pariin BBC:n tuottamassa uudessa kymmenosaisessa Home to Roost -sarjassa, jossa seurataan Ozzyn ja Sharonin muuttoa Los Angelesista Englantiin Buckinghamshireen. Ozzy myöntää tuoreessa Mirror-lehden haastattelussa paluun tositelevisioon pelottavan.
”En käsitä, miten Kardashianit ovat pystyneet siihen niin kauan, koska meidät se ainakin ajoi lopussa hulluiksi”, Ozzy Osbourne toteaa.
”En kadu sitä, että olin siinä itse, mutta kolmen vuoden jälkeen totesin, että tätä menoa menetämme vielä jonkun. Rock ’n’ roll -kuuluisuus on melko rankkaa, mutta sarjan suosio oli ihan toisella tasolla. Lapset maksoivat siitä kovan hinnan. Jack kävi sarjan aikana katkaisussa, Kelly oli sekaisin, minä olin sekaisin ja Sharon sairastui syöpään.”