Ozzy Osbourne toteutti kuolemansairaan ex-rumpalinsa toiveen – ”Olen iloinen, että hän nauttii”

Lee Kerslake pitkäaikainen haave tuli vihdoin toteen.

Kuva: Kristiina Lehto

Legendaarinen rumpali Lee Kerslake, joka on soittanut muun muassa Uriah Heepissä sekä Ozzy Osbournen ensimmäisillä soololevyillä, paljasti joulukuussa saaneensa lääkäreiltään enää kahdeksan kuukautta elinaikaa. Kerslake on taistellut vuosia syöpää vastaan ja nyt taistelu alkaa ikävä kyllä kääntymään rumpalisuuruuden tappioksi.

Kerslake puhui joulukuussa The Metal Voicen haastattelussa, että hänen yksi suuria haaveitaan olisi saada tunnustusta Osbournen Blizzard of Ozz sekä Diary of a Madman -albumeilla tekemästään työstä. Kerslake ja basisti Bob Daisley ovat nimittäin pitkään vääntäneet kättä Ozzyn ja manageri-vaimo Sharonin kanssa levyn rojalteista ja biisien tekijätiedoista, mikä on muun muassa johtanut siihen, että Sharon äänitytti levystä vuonna 2002 uuden version, jossa Kerslake ja Daisley korvattiin Ozzyn bändissä silloin soittaneilla Mike Bordinilla ja Robert Trujillolla.

Nyt Ozzyn leiri on kuitenkin tehnyt pienen myönnytyksen ja Kerslaken toivomuksesta toimittanut rumpalille platinalevyplakaatit molemmista albumeista. Ozzy myös jakoi sosiaalisessa mediassa todisteeksi kuvan Kerslakesta, joka istuu platinalevyjen kanssa sohvalla Osbournelta saamansa kirje sylissään- ja komea hymy kasvoillaan.

”Olen iloinen, että hän nauttii Blizzard– ja Diary-platinalevyistään. Toivottavasti voit paremmin. Rakkaudella, Ozzy”, seisoo Osbournen Facebook-sivuilla julkaistun kuvan saatetekstinä.

I’m so glad that Lee Kerslake is enjoying his Blizzard and Diary platinum albums. I hope you feel better. Love, Ozzy

Posted by Ozzy Osbourne on Friday, January 18, 2019