Ozzy Osbournen uusi levy on jo nurkan takana – viime hetken biisimaistiainen kuunneltavissa

Kappaleella vierailee Post Malone.

20.02.2020

Ozzy Osbournella on ollut äärimmäisen vaikea vuosi. Mies on joutunut terveysongelmien vuoksi siirtämään ja perumaan kokonaisia kiertueita ja vielä useaan otteeseen. Alkuviikosta kerrottiin, että kesälle suunniteltu Pohjois-Amerikan-kiertuekin joudutaan siirtämään hamaan tulevaisuuteen, koska Osbourne pääsee vasta myöhään keväällä Sveitsiin saamaan hoitoa laulajaa piinaaviin terveyshuoliin.

Huomenna perjantaina 21. helmikuuta Ozzy saa risukasaansa kuitenkin pienen valonpilkahduksen, kun miehen uusi sooloalbumi The Ordinary Man julkaistaan. Ja jotta odottavan aika ei kävisi liian pitkäksi, on levyltä tänään julkaistu vielä yksi biisimaistiainen. Kappale on nimeltään It’s A Raid ja sillä kuullaan vierailevana tähtenä Post Malonea, jonka viime syksynä julkaistulla levyllä Ozzy vastavuoroisesti vieraili. Ota kappale haltuun tuosta yläpuolelta.

Levyn aiemmat singlejulkaisut voit puolestaan kuunnella täällä, täällä ja täällä.

Lisää luettavaa